Raakamarinoitua kirjolohta
ja nokkoskeittoa

Yhdistä nokkoskeitto suomalaisen kirjolohen kanssa ja voilà! Jyrki Sukulan reseptissä on käytetty Saimaan Tuoreen kirjolohta, joka on kasvatettu yrityksen omassa kiertovesilaitoksessa. Kasvatustavan etuna on, että se kuormittaa vesistöä verkkoallaskasvatusta vähemmän. Suomalainen kasvatettu kirjolohi löytyy WWF:n Kalaoppaan vihreältä listalta. Saimaan Tuore lahjoittaa 1 %:n myynnistään huhti-kesäkuussa 2021 työllemme uhanalaisten vaelluskalojen suojelemiseksi.

1
40 min

Ainekset

1 kpl Saimaan Tuore -kirjolohifilee

Marinadi

1 rkl tyrnimehua
1 tl dijonsinappia
1 tl hunajaa
2 rkl rypsiöljyä
suolaa
mustapippuria

Nokkoskeitto

3 dl kulutusmaitoa
1 kpl pieni sipuli
0,5 L pienien nokkosten lehtiä
suola
mustapippuria
nokare voita
muskottipähkinää

Valmistusohje

  1. Poista kalasta nahka ja kuutioi n. 1 cm kuutioksi.
  2. Sekoita marinadin ainekset keskenään.
  3. Sekoita marinadi kirjolohikuutioiden joukkoon ja anna maustua 10 min.
  4. Kuullota sipuli voissa ja lisää nokkosenlehdet. Lisää kuumennettu maito (ei kiehuva). Soseuta keitto, mausta suolalla, mustapippurilla ja muskottipähkinällä.
  5. Laita marinoitu kirjolohi lautaselle ja kaada kuuma keitto päälle.
    Ps. Voit valmistaa keiton myös tuoreista peltoherneistä.

Tilaa WWF:n ruokakurssi sähköpostiisi

Tilaa maksuton ruokakurssi, opit kokkaamaan täydellisen täyteläistä ja ympäristöystävällistä kala- ja kasvisruokaa.

Tilaa tästä

Tilaa WWF:n ruokakurssi sähköpostiisi

Tilaa maksuton ruokakurssi, opit kokkaamaan täydellisen täyteläistä ja ympäristöystävällistä kala- ja kasvisruokaa.