Samettinen rapukeitto

Tuore leipä ja hyvä juoma viimeistelevät tämän alkupalaksi soveltuvan herkullisen keiton. Suomen vesissä tavataan kotimaista alkuperää olevaa jokirapua sekä 1960-luvulla Pohjois-Amerikasta tuotua täplärapua. Makueroa näiden saksiniekkojen välillä tuskin huomaa. Suosi täplärapua, sillä se on haitallinen vieraslaji, jonka pyynti on suotavaa uhanlaisten jokirapukantojen suojelemiseksi. Kotimaisesta jokiravustakaan ei tarvitse kokonaan kieltäytyä, mutta niitä kannattaa ostaa harkiten. Vältä kiinassa kasvatettuja tuontirapuja.

4
45 min

Ainekset

1 kg keitettyjä suomalaisia täplärapuja (osan voit korvata MSC-merkityillä katkaravuilla)
1 l vettä
1-2 shalottisipulia
2 valkosipulinkynttä
1 mieto punainen chili
2 dl kermaa
3 rkl tomaattipyrettä
3 rkl vehnäjauhoja
voita
suolaa (riippuu keitettyjen rapujen suolaisuudesta)
mustapippuria

Valmistusohje

  1. Kuori ravut. Säästä neljä rapua koristeeksi. Laita ravunliha jääkaappiin odottamaan. Ota erikseen sakset ja kuoret lientä varten.
  2. Kuullota sipulit, valkosipuli ja chili runsaassa voissa. Lisää rapujen kuoret ja sakset ja paista vielä muutaman minuutin ajan. Sekoita joukkoon tomaattipyre ja vesi. Anna kiehua noin 15 minuutin ajan.
  3. Siivilöi keitosta kuoret pois. Sekoita vehnäjauhot tilkkaan kermaa ja vatkaa keiton sekaan. Lisää loput kermasta ja keitä vielä muutaman minuutin ajan. Tarkista maku. Mausta suolalla ja pippurilla. Ota keitto pois liedeltä ja lisää ravun liha joukkoon.
  4. Tarjoile kokonaisten rapujen, tillin ja tuoreen leivän kanssa.

Tilaa WWF:n ruokakurssi sähköpostiisi

Tilaa maksuton ruokakurssi, opit kokkaamaan täydellisen täyteläistä ja ympäristöystävällistä kala- ja kasvisruokaa.

Tilaa tästä

Tilaa WWF:n ruokakurssi sähköpostiisi

Tilaa maksuton ruokakurssi, opit kokkaamaan täydellisen täyteläistä ja ympäristöystävällistä kala- ja kasvisruokaa.