Tomaattigalette

Ranskalainen galette on rento iltapala, joka paistuu suoraa leivinpaperin päällä ilman vuokaa. Kotimaisten tomaattien viljelyn ilmastovaikutus on vuosien varrella pienentynyt, sillä kasvihuonetuotannossa on mm. vähennetty öljyn käyttöä lämmityksessä ja siirrytty uusiutuvan energian käyttöön. Kesällä täällä pohjoisessakin lämmityksen hoitaa aurinko.

6 palaa
1 h 15 min

Ainekset

Pohja

4 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 tl kuivattuja yrttejä (esim. oreganoa, timjamia)
¾ dl oliiviöljyä
1 dl kylmää vettä

 

Täyte

500 g kirsikkatomaatteja
¾ dl vegaanista pestokastiketta
hyppysellinen suolaa
ripaus sokeria
mustapippuria

Valmistusohje

  1. Sekoita jauhoihin huolellisesti suola ja kuivatut yrtit. Lisää joukkoon öljy ja vesi. Sekoita puuhaarukalla sekaisin. Painele taikina tasaiseksi käsin, kääri kelmuun ja nosta lepäämään jääkaappiin puoleksi tunniksi.
  2. Huuhtele ja kuivaa tomaatit, ja leikkaa puoliksi.
  3. Kauli taikina pyöreäksi levyksi leivinpaperin päälle. Levitä reunoille asti ½ dl pestokastiketta. Lado peston päälle tomaatit niin, että reunoille jää noin 4 cm tyhjää. Nostele lusikalla loput pestosta tomaattien päälle. Ripottele päälle hieman suolaa ja sokeria, ja rouhi lopuksi mukaan reilusti mustapippuria.  Käännä reunat täytteen päälle.
  4. Paista 200 asteisessa uunissa noin 35 minuuttia.
  5. Anna galeten vetäytyä hetken ennen tarjoilua. Viimeistele tuoreilla yrteillä ja tarjoa vaikkapa salaatin ja hyvän vinegretin kanssa.

Vinkki! Voit korvata osan vehnäjauhoista esimerkiksi speltti- tai grahamjauhoilla.

Tilaa WWF:n ruokakurssi sähköpostiisi

Tilaa maksuton ruokakurssi, opit kokkaamaan täydellisen täyteläistä ja ympäristöystävällistä kala- ja kasvisruokaa.

Tilaa tästä

Tilaa WWF:n ruokakurssi sähköpostiisi

Tilaa maksuton ruokakurssi, opit kokkaamaan täydellisen täyteläistä ja ympäristöystävällistä kala- ja kasvisruokaa.