Tuplapaneroitu kuha
ja parmesankastike

Tässäpä ateriaehdotus tuhtiin nälkään. Kuha on suomalaisten ammattikalastajien tärkeimpiä saalislajeja ja loistava ruokakala. Kuha onkin ollut viime aikoina yksi kalatiskien arvokkaimmista kotimaisista kalalajeista. Se on Suomen vesissä elinvoimainen laji, mutta valitettavasti paikoin liian voimakkaan kalastuksen kohteena. Osta ja pyydä mahdollisimman suuria, vähintään 45 sentin mittaisia, kuhia, jotka ovat jo ehtineet lisääntyä. Vapauta kuitenkin isoimmat emokalat, sillä ne ovat tehokkaita lisääntyjiä ja pitävät esimerkiksi särkikalakantoja kurissa. Mikäli ostamasi kuha on ulkomaista alkuperää, varmista, että se on MSC-sertifioitua.

4
1 h

Ainekset

Paneroitu kala

500 g ruodotonta kuhaa
1 1/2 dl vehnäjauhoa
1 tl suolaa
1 dl hapankorppumurua
1 dl raastettua parmesaania
2 luomukananmunaa

 

Kastike

1 1/2 dl hyvää kalalientä
2 dl kaurakermaa
1/2 dl kuivaa valkoviiniä
1 dl raastettua parmesania
ripaus valkopippuria

Valmistusohje

  1. Tee kastike ensin. Kuumenna kalaliemi ja dijon-sinappi. Lisää halutessasi loraus valkoviiniä. Sekoita joukkoon kerma ja anna poreilla hetki hiljalleen, jotta kastike hieman sakenee. Sekoita lopuksi joukkoon valkopippuri ja raastettua parmesania maun mukaan. Tarkista suola.
  2. Leikkaa ruodoton kalafile parin sentin levyiksi paloiksi. Tee tuplapanerointilinjasto. Käännä kalapalat ensin vehnäjauho-suola-seoksessa, seuraavaksi kananmunassa ja lopuksi kääntele kalapalat hapankorppumuru- parmesanseoksessa. Leivitteen määrät ovat viitteellisiä, sillä kosteaan kalaan tarttuu enemmän leivitettä kuin kuivempaan fileeseen.
  3. Paista paneroidut kalapalat ja tarjoile kastikkeen ja lohkoperunoiden kanssa.

Tilaa WWF:n ruokakurssi sähköpostiisi

Tilaa maksuton ruokakurssi, opit kokkaamaan täydellisen täyteläistä ja ympäristöystävällistä kala- ja kasvisruokaa.

Tilaa tästä

Tilaa WWF:n ruokakurssi sähköpostiisi

Tilaa maksuton ruokakurssi, opit kokkaamaan täydellisen täyteläistä ja ympäristöystävällistä kala- ja kasvisruokaa.