WWF vierailee tuhansissa koululuokissa
Peruskoulupäivään saa kivaa ja hyödyllistä vaihtelua kutsumalla vierailevan asiantuntijan. WWF on kiertänyt Suomen kouluja vuodesta 2009 eri teemoilla. Tänä vuonna sukelletaan suomalaiseen metsään.
”Lapinpöllö”, ”helmipöllö”, ”lumipöllö”, lapset yrittävät arvailla diakuvan pöllölajia. Meneillään on WWF:n oppitunti Syrjälän koulun 3B-luokalle Klaukkalassa.
”Viirupöllö! ” Lopulta joku muistaa, kun WWF:n koululähettiläs Touko Heikkinen on antanut vinkin pöllön viiruista. Tämä on jo päivän kolmas kerta, kun Heikkinen vetää materiaalin läpi, mutta energiaa riittää.
”Edellinen kuudes luokka oli mahtavan avoimia ja iloisia, ja tämäkin luokka oli tosi kiva. Luontoasioista kertominen lapsille ja nuorille on todella innostavaa”, Heikkinen kertoo päivän päätteeksi.
Koulu kuuli WWF:n koulukiertueesta Heikkiseltä, joka sattumalta valmentaa myös osaa koulun oppilaista ringetessä. Lopulta kaikki koulun 12 luokkaa tilasi itsellensä Heikkisen vierailun. Niistä 10 oli huhtikuussa. Kolmannen luokan opettaja Kaarina Pajula kiittelee hyvällä tavalla toteutetusta tunnista.
”Lapset jaksoivat seurata, ja tämä herätti varmasti paljon ajatuksia.”
Heikkinen veti keväällä yhteensä noin 40 kouluvierailua. Kaiken kaikkiaan WWF teki kevätlukukaudella yli 1000 oppituntia ympäri Suomea Turusta Enontekiöön 41 koululähettilään voimin. Koulukiertue on osa Suomi 100 -ohjelmaa ja sitä on tukenut Koneen Säätiö.
Lahopuun matkassa
Tämänvuotisen koulukiertueen nimi on ”Vuosisata metsässä -lahopuun salatut elämät” ja aiheena ovat luonnon monimuotoisuus ja etenkin lahopuun merkitys.
”Olin kyllä kuullut sen sanan joskus aiemmin, mutta en ihan tiennyt, että mikä se on”, 3B-luokan Emilia Vehkaoja sanoo lahopuusta. Samaa nyökyttelevät luokkakaverit vierellä.
Oppilaat Emilia Vehkaoja, Hertta Katajisto ja Martti Rekola käyvät mielellään metsässä kävelemässä ja marjastamassa.
Syrjälän koulun kolmasluokkalaiset tietävät jo paljon lajeja. Kun Heikkinen kysyy, kuinka moni käy kuukausittain metsässä, kaikki nousevat seisomaan. Osa lapsista kulkee päivittäin metsässä, mutta kuolleen puun merkitys tulee monelle uutena asiana.
”Mä en tiennyt, että esimerkiksi kepistä (maahan tippuneesta oksasta) saa jollekin eläimelle uuden kodin”, sanoo Vehkaoja tunnin jälkeen. Hän aikoo kertoa siitä myös kotona.
Hertta Katajisto puolestaan epäilee, ettei edes isä ja äiti tiedä, että palokärkitikan pesäkolot käyvät kodeiksi myös muille lajeille. Martti Rekolan mielestä kiinnostavinta oli yhdistää eri eliölajeja eri-ikäisten haapojen kuviin. Tunnin tärkeä oppi on, että haapa on todella monen lajin koti, vielä maassa lahonakin.
Opettaja Pajula miettii, että luokan kanssa voisi tämän jälkeen tehdä metsäretken ja käydä katsomassa, mitä siellä näkyy opituista asioista.
Oppilaat yhdistävät kuvia Haapapuun aikajanalle.
Paljon on jo opittu. 23 oppilasta viittaa ahkerasti jokaisen dian jälkeen. Osa haluaa vastata Heikkisen kysymykseen tai kysyä lisää: ”Oletko nähnyt liito-oravan?” Osa kertoo oman tarinan, kuten ”meidän multasäkissä on ollut linnunpesä”.
Heikkisen mielestä juuri lasten omat muistot ovat parhaita. Usein niissä toistuvat majan rakentaminen sekä isovanhempien kanssa tehdyt metsäretket.
”Parhaiten oppii kuuntelemalla lapsia. Oppii, mikä on ihmisyydessä tärkeää”, Heikkinen sanoo.
Teksti: Noora Laaksonen