Näin jään sulaminen vaikuttaa kaikkeen elämään maa­pal­lol­lam­me

IPCC:n tuore ilmastoraportti kertoo, kuinka kiihtyvällä tahdilla ilmastonmuutos hävittää maapallomme jäätä ja lunta. Vaikutukset tuntuvat kaikkialla maapallollamme.

IPCC:n tuore ilmastoraportti tarkastelee alueita, joissa vesi jäätyy säännöllisesti. Tämä tarkoittaa niin meri- ja mannerjäitä, järvien ja jokien jäitä sekä alueita, joilla esiintyy lunta. Raportin mukaan olemme vaarassa menettää tämän jäisen maailmamme.

Jääkarhu kurkistaa merestä takanaan jäävuori

Ilmastonmuutos vaikuttaa jo nyt

  1. Maailmassa on kymmeniä tuhansia vuoristojäätiköitä. Jos emme onnistu merkittävästi vähentämään päästöjä, pienet jäätiköt esimerkiksi Euroopassa, Itä-Afrikassa ja Andeilla menettävät jopa 80 prosenttia nykyisestä jäämassastaan.
  2. Arktinen alue lämpenee kaksi kertaa nopeammin kuin maapallo keskimäärin. Arktisen merijään laajuus pienenee tällä hetkellä kaikkina kuukausina. Paksun, yli viisi vuotta vanhan, arktisen merijään osuus on jo vähentynyt 90 prosenttia.
  3. Ikirouta sulaa parhaillaan. Vaikka maailman lämpötilan nousu rajattaisiin alle kahteen asteeseen, menettäisimme neljänneksen 3–4 metrin syvyisestä ikiroudasta. Sulava routa vapauttaa ilmakehään hiilidioksidia ja metaania, jotka kiihdyttävät edelleen ilmastonmuutosta.
  4. Suurin syy merenpinnan nousuun on napajäätiköiden ja arktisen jään sulaminen. Merenpinta nousee 2,5 kertaa nopeammin kuin viime vuosisadalla. Merenpinnan nousu voi uhata satojen miljoonien ihmisten asuinalueita.

Mikä on kryosfääri?

Mitä WWF tekee?

Työskentelemme sen eteen, että:

  • globaalit kasvihuonekaasupäästöt puolitetaan vuoteen 2030 mennessä, jotta voimme vielä rajata ilmaston lämpenemisen 1,5 asteeseen
  • fossiilisten polttoaineiden käytöstä luovutaan, koska fossiiliset polttoaineet, kuten öljy, kivihiili, maakaasu ja turve, aiheuttavat kolme neljäsosaa kokonaiskasvihuonekaasupäästöistä
  • luontoa suojellaan ja elinympäristöjä palautetaan luonnontilaisiksi merkittävästi enemmän, jotta ilmakehään jo päässyttä hiiltä voidaan sitoa ja varastoida metsiin ja maaperään

Miten sinä voit auttaa?

Ole pelastamassa pohjoista luontoa

Arktisen alueen kohtalo tulee vaikuttamaan koko maapallon tulevaisuuteen. Lumesta ja jäästä riippuvaiset eläimet ovat vakavasti uhattuna jo nyt – myös Suomessa.

Auta Lumi-kummina

Ole pelastamassa pohjoista luontoa

Arktisen alueen kohtalo tulee vaikuttamaan koko maapallon tulevaisuuteen. Lumesta ja jäästä riippuvaiset eläimet ovat vakavasti uhattuna jo nyt – myös Suomessa.