Uha­na­lai­sil­le taimenille avattiin kesän aikana yli 50 kilometriä uutta elin- ja li­sään­ty­mis­ti­laa

K-ryhmän ja WWF:n yhteistyö uhanalaisten taimenten hyväksi tuotti jälleen tulosta: kesän aikana vapautettiin yli 50 kilometriä virtavesiä, jotka olivat aiemmin erilaisten esteiden takia taimenten ulottumattomissa. Yhteistyö jatkuu jälleen ensi kesänä.

Suomen vaelluskalat ovat uhanalaisia, koska pienet puromme ja jokemme ovat täynnä kalojen vaellusta ja kutemista hankaloittavia esteitä kuten siltarumpuja ja patoja. Siksi K-ryhmä ja WWF ovat jo kolmen vuoden ajan järjestäneet yhteistyössä virtavesitalkoita, joissa näitä esteitä poistetaan talkoovoimin.

Esteiden poiston lisäksi talkoissa rakennetaan käsityönä puroihin ja jokiin taimenille sopivia kutusoraikkoja ja elinympäristöjä. Talkoita järjestettiin tänä vuonna seitsemällä eri paikkakunnalla, ja niiden ansiosta uhanalainen taimenkanta pääsee nyt elpymään useissa vesistöissä Uudeltamaalta aina Pohjois-Karjalaan ja Pohjanmaalle asti.

”Yksi tämän kesän kohokohdista oli usean päivän talkookunnostus Polvijärven Rauanjoella. Siellä purimme padon ja vapautimme joen erittäin uhanalaiselle taimen- ja jokirapukannalle”, WWF:n virtavesiasiantuntija Manu Vihtonen summaa.

K-Kalapolut-talkoita osataan jo odottaa

K-ryhmän ja WWF:n yhteistyötä on takana kolme vuotta, ja K-Kalapolut alkaa vakiinnuttaa asemaansa niin K-kauppiaiden kuin yhteistyökumppaneiden joukossa. Keskolta kerrotaan, että talkoita osataan jo odottaa, ja kauppiaat ottavat niihin innolla osaa.

”Kesän ja syksyn aikana on ollut jälleen mahtavaa huomata, miten luonto ja vaelluskalat ovat monelle sydämen asia. Suuri kiitos kaikille mukana olleille K-kauppiaille ja niille lähes kahdellesadalle vapaaehtoiselle talkoolaiselle ympäri Suomen, jotka ovat tehneet kanssamme tätä tärkeää työtä!” kiittelee K-ryhmän vastuullisuusjohtaja Matti Kalervo.

Työ on erityisen palkitsevaa, koska tulokset ovat silminnähtävissä heti talkoopäivän jälkeen: vesi virtaa jälleen solisevana, ja myös kalat ovat löytäneet nopeasti tiensä esteettä virtaaviin puroihin ja jokiin.

Yritysten apua tarvitaan

Talkoiden toteutumiseen tarvitaan vapaaehtoisten lisäksi myös yrityksiä, jotka toimittavat talkoisiin esimerkiksi kiviainesta ja lainaavat työkoneita. Lisäksi tänä kesänä Pipelife Finland lahjoitti yhteistyössä Onnisen kanssa Hollolan Ylösjoelle erikoisvalmisteisen kalaystävällisen tierummun. Myös WWF:n asiakkuuspäällikkö Juuso Lautiainen painottaa yritysyhteistyön tärkeyttä ympäristöongelmien ratkaisemisessa.

”Yritysten rooli ja mahdollisuudet ympäristöongelmien ratkaisemisessa kasvavat, ja Hollolan tierummun vaihto oli siitä todella hieno ja konkreettinen esimerkki. Lahjoitettu tierumpu edustaa sellaisia innovaatioita, joille on kysyntää myös luontokappaleiden puolelta. Taimenet varmasti kiittävät”, hän hehkuttaa.

WWF:n asiakkuuspäällikkö Juuso Lautiainen

WWF:n asiakkuuspäällikkö Juuso Lautiainen osallistui K-Kalapolut-talkoisiin Hollolan Ylösjoella.

K-Kalapolut-yhteistyössä kartoitetaan ja avataan eri puolilta Suomea löytyviä vaellusesteitä ja rakennetaan lisääntymisalueita yhdessä maanomistajien, paikallisten K-kauppiaiden ja vapaaehtoisten kanssa. Onnistuneiden talkoiden edellytyksenä on sujuva yhteistyö paikallisten tahojen kanssa. Tavoitteena on samalla lisätä tietoisuutta ja keskustelua Suomen uhanalaisista vaelluskalakannoista.

 

  • K-Kalapolut-kausi 2019 numeroina:

    7 talkoot ympäri Suomen
    180 talkoolaista
    12 K-kauppaa
    7 purettua nousuestettä
    Yli 50 km uutta elin- ja kutuympäristöä
    Yli 60 kunnostettua kutusoraikkoa

Puretaan padot yhdessä!

Tule mukaan! Pelastamme tuhotut koskimaisemat, päästämme virtavedet vapaiksi ja annamme uhanalaisille lohikaloille mahdollisuuden lisääntyä. Kaikkia tarvitaan nyt, sillä purettavia ja ennallistettavia kohteita on satoja.

Auta lahjoituksella

Puretaan padot yhdessä!

Tule mukaan! Pelastamme tuhotut koskimaisemat, päästämme virtavedet vapaiksi ja annamme uhanalaisille lohikaloille mahdollisuuden lisääntyä. Kaikkia tarvitaan nyt, sillä purettavia ja ennallistettavia kohteita on satoja.

Lähde mukaan virtavesitalkoisiin

WWF:n kunnostaa ja ennallistaa uhanalaisten vaelluskalojen elinympäristöjä talkoovoimin. Tule mukaan tekemään tärkeää työtä, jonka jälkeen purot ja joet solisevat jälleen esteettä!

Osallistu talkoisiin

Lähde mukaan virtavesitalkoisiin

WWF:n kunnostaa ja ennallistaa uhanalaisten vaelluskalojen elinympäristöjä talkoovoimin. Tule mukaan tekemään tärkeää työtä, jonka jälkeen purot ja joet solisevat jälleen esteettä!