Yli 2 200 ihmistä torjui haitallisia vie­ras­kas­ve­ja talkoissa

WWF:n ja Allergia-, iho- ja astmaliiton yhteinen Terve askel luontoon -hanke päättyy vuoden lopussa. Vuosina 2017–2019 hanke järjesti yli 150 tapahtumaa, joissa torjuttiin vieraskasvien leviämistä ja koulutettiin vapaaehtoisia järjestämään talkoita. Tapahtumiin osallistui yli 2 200 ihmistä.

Vieraskasveiksi kutsutaan lajeja, jotka ovat siirtyneet ihmisen mukana uusille alueille. Osa näistä lajeista, esimerkiksi kurtturuusu ja jättipalsami, on luokiteltu haitallisiksi, koska ne voivat tukahduttaa tieltään miltei kaiken muun kasvillisuuden.

”Haitalliset vieraskasvit ovat vakava uhka luonnon monimuotoisuudelle, mutta Suomessa tilanteeseen voidaan vielä puuttua. On ollut ilahduttavaa huomata, että talkoisiin riittää tulijoita. Ihmisillä on vahva halu auttaa luontoa konkreettisella tavalla”, WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder sanoo.

 

Vieraskasvien torjumisen lisäksi hankkeessa valistettiin ihmisiä luonnon terveysvaikutuksista, sillä luontaisen lajistomme lisäksi vieraskasvien torjunnasta hyötyy myös talkoolainen.

”Kosketus monimuotoiseen luontoon rikastuttaa kehon mikrobistoa, vahvistaa elimistön puolustuskykyä ja suojaa monilta sairauksilta, kuten allergialta ja astmalta”, kertoo Allergia-, iho- ja astmaliiton toiminnanjohtaja Paula Hellemaa.

Terve askel luontoon -hankkeen loppuseminaari järjestettiin marraskuussa Helsingissä. Katso seminaarin tallenne tästä. Hanketta on rahoittanut Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA.