Saimaannorpille kolattiin surkeissa oloissa noin 150 apukinosta – WWF julisti pesärauhan alkaneeksi

Ympäristöjärjestö WWF julisti tänään saimaannorpan pesärauhan alkaneeksi. Julistuksella WWF vetoaa Saimaalla liikkuviin, jotta he välttäisivät pesivien norppien ja etenkin kuuttien häiritsemistä. Norpan pesärauhan kunnioittaminen on tänä vuonna erityisen tärkeää, sillä leuto talvi uhkaa kuuttien selviytymistä.

Saimaannorppa synnyttää poikasensa helmi–maaliskuussa. Norpat ovat pesimäaikaan todella herkkiä häiriölle.

”Ihmisen aiheuttama häiriö voi ajaa emon ja kuutin veteen, jolloin pieni poikanen kylmettyy herkästi. Siksi pesärauhan julistus on tärkeä osa saimaannorpan suojelua”, kertoo WWF:n aluevastaava Ismo Marttinen.

Katso videolta, kuinka Ismo Marttinen julistaa saimaannorpan pesärauhan alkaneeksi. Kuvaaja: Timothy Bird.

Kun lunta on riittävästi, norppa synnyttää poikasensa rantakinokseen kaivamaansa pesään. Pesä suojaa poikasta pedoilta ja hyiseltä viimalta. Tänä vuonna talvi on kuitenkin ollut historiallisen leuto, eikä Saimaalle kinostunut riittävästi lunta norpan pesätarpeiksi.

Huono lumi- ja jäätilanne vaikeutti myös niin sanottujen apukinosten tekemistä. Saimaannorpan suojaksi kolattiin Metsähallituksen johdolla tänä vuonna noin 150 kinosta. Kinosten kolaamiseen osallistuivat aiempien vuosien tapaan Metsähallituksen lisäksi WWF, Itä-Suomen yliopisto ja suuri määrä vapaaehtoisia. Lisäksi Saimaalle vietiin noin 20 keinopesää.

”Historiallisen leudon talven takia apukinoksia saatiin tehtyä aiempia vuosia vähemmän. Ne jäivät monin paikoin myös suunniteltua pienemmiksi. Nyt voimme vain toivoa, että mahdollisimman moni kuutti syntyy kinoksen suojaan”, Metsähallituksen suojelubiologi Jouni Koskela sanoo.

Myös avojäälle syntynyt kuutti voi selviytyä, jos emo saa hoivata sitä rauhassa. Jäällä makaavaa kuuttia ei pidä lähestyä, mutta havainnosta voi kertoa Metsähallitukselle.

”Saimaalla liikkujien tulee nyt välttää häiriön aiheuttamista emoille ja kuuteille, jotka yrittävät selviytyä poikkeuksellisten haasteiden edessä”, WWF:n Ismo Marttinen sanoo.

Saimaannorppakanta on kasvanut hitaasti viime vuosikymmeninä. Norppia arvioidaan olevan tällä hetkellä 410 yksilöä. Saimaannorppa on kuitenkin edelleen erittäin uhanalainen ja tarvitsee ihmisen apua vielä pitkään. Norppia uhkaavat muun muassa ihmisen aiheuttama häiriö, ilmastonmuutos ja kuoleminen kalaverkkoihin.

Liity saimaannorpan suojelijoiden eturiviin!

Jos erittäin uhanalainen saimaannorppa katoaa Saimaalta, se katoaa koko maailmasta. Ihminen on sen suurin uhka. Ihminen voi olla myös sen pelastaja.

Auta Saimaannorppa-kummina

Liity saimaannorpan suojelijoiden eturiviin!

Jos erittäin uhanalainen saimaannorppa katoaa Saimaalta, se katoaa koko maailmasta. Ihminen on sen suurin uhka. Ihminen voi olla myös sen pelastaja.

Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje

WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.

Tilaa uutiskirje

Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje

WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.