Norppalive on nyt auki – ”Tiedossa on jälleen huippuviihdettä, jossa ei tapahdu juuri mitään”

Saimaannorppia voi jälleen seurata suorassa lähetyksessä, kun WWF avasi tänään suureen suosioon nousseen Norppaliven. Neljänä viime keväänä Norppaliveä on katsottu yhteensä yli seitsemän miljoonaa kertaa. WWF:n suorissa luontolähetyksissä voi tällä hetkellä seurata lisäksi sääksien elämää.

”Olemme kuvanneet norppia jo neljänä keväänä, ja konsepti on tänä vuonna kenties ajankohtaisempi kuin koskaan. Kivellä köllöttävien saimaannorppien ihasteleminen on erinomainen tapa saada ajatukset pois huolestuttavista uutisista”, WWF:n viestinnän asiantuntija Joonas Fritze sanoo.

Norpat nousevat toukokuussa Saimaan rantakiville vaihtamaan karvansa. Norppaliven kamera on asennettu samaan paikkaan kuin aiempina vuosina. Saimaannorpat ovat paikkauskollisia, joten suomalaisten suursuosikiksi noussut Pullervo voi näyttäytyä kameran edessä tänäkin keväänä.

”Norppalive tulee tarjoamaan tänäkin vuonna huippuviihdettä, jossa ei tapahdu juuri mitään. Välillä kivellä on norppa, välillä ei. Välillä norppa rapsuttaa itseään, välillä ei. Hitaus, yksinkertaisuus, aitous ja sydämellinen huumori ovat Norppaliven viehätyksen ytimessä”, Fritze sanoo.

WWF toteuttaa Norppaliven yhdessä luontokuvaaja Juha Taskisen, Itä-Suomen yliopiston norppatutkijoiden, Janne Neuvosen ja Pukki Visualsin kanssa. Lisäksi WWF kiittää Metsähallituksen luontopalveluita ja Etelä-Savon ELY-keskusta yhteistyöstä.

Katso videolta, miten Pullervo otti mittaa ötökästä vuonna 2018.

Norppalive on osa WWF:n laajempaa livekamerasivustoa – kyykamera keräsi lähes 700 000 katselukertaa

WWF aloitti kaksi vuotta sitten Norppaliven suursuosion innoittamana myös muita livelähetyksiä luonnosta. Suorissa lähetyksissä on seurattu muun muassa liito-oravia, metsäpeuroja, ahmoja ja järvilohia. Huhtikuun aikana Luontolivessä katseltiin kyiden paistattelua kevätauringossa. Käärmeasiantuntija Toni Beckmanin kanssa toteutettua livelähetystä katsottiin 692 000 kertaa.

”Kaikkien Luontoliven kamerahankkeiden tavoitteena on levittää tietoa harvinaisista tai uhattuina olevista luonnonvaraisista eläinlajeista ja innostaa ihmisiä osallistumaan luonnon suojeluun tarjoamalla omakohtaisia luontoelämyksiä virtuaalisesti”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.

”Kyykameran avulla kerroimme, kuinka ihmisten ja käärmeiden yhteiselo voi onnistua. Norppaliven yhteydessä puolestaan muistutamme Saimaalla kalastavia siitä, että norppia voi parhaiten suojella vaihtamalla verkot norpalle turvallisiin kalanpyydyksiin”, Tolvanen sanoo.

Tällä hetkellä WWF:n Luontolivessä voi seurata saimaannorppien lisäksi sääksiä. Tänä vuonna WWF aikoo avata vielä ainakin yhden ennennäkemättömän livelähetyksen.

Auta Saimaannorppa-kummina

Jos norppa katoaa Saimaalta, se katoaa koko maailmasta. Saimaannorppa on yhä erittäin uhanalainen ja tarvitsee suojelua vielä pitkään. Sinun tukesi on tärkeää.

Lahjoita alk. 10 €/kk

Auta Saimaannorppa-kummina

Jos norppa katoaa Saimaalta, se katoaa koko maailmasta. Saimaannorppa on yhä erittäin uhanalainen ja tarvitsee suojelua vielä pitkään. Sinun tukesi on tärkeää.

Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje

WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.

Tilaa uutiskirje

Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje

WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.