WWF palkitsi museosäätiön 23 000 euron Panda-palkinnolla

WWF on myöntänyt Panda-palkinnon Suomen vapaa-ajankalastusmuseosäätiölle. Museosäätiö käyttää palkintorahan Asikkalassa sijaitsevan Kalkkistenkosken kunnostamiseen ja vaelluskalojen hyväksi tehtävän työn tunnetuksi tekemiseen. Erillisestä Anderssonin rahastosta myönnettävä Panda-palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1999. 

Asikkalassa sijaitsevan Kalkkistenkosken kunnostaminen on tärkeää uhanalaisen järvitaimenen lisääntymisolosuhteiden parantamiseksi.

“Palkinto varmistaa alkaneen kunnostushankkeen toteutumisen koko laajuudessaan, minkä lisäksi se on omiaan lisäämään yleistä kiinnostusta vaelluskalojen elinolosuhteiden parantamiseen’’, Suomen vapaa-ajankalastusmuseosäätiön hallituksen puheenjohtaja Hannu Heinonen sanoo.

Kalkkistenkoski on aikoinaan ollut merkittävä järvitaimenen lisääntymisalue. Elinympäristön muutokset, uittoväylän rakentaminen, veden jatkuva säännöstely vesivoimatuotannon tarpeisiin sekä kalastuksen tehostuminen ovat vuosien saatossa romahduttaneet alueen luonnollisen taimenkannan.

Järvitaimen luokitellaan napapiirin eteläpuolisessa Suomessa erittäin uhanalaiseksi. Päijänteellä arvioidaan olevan ainoastaan 150–300 luonnossa syntynyttä naaraskalaa. Vapaa-ajankalastusmuseosäätiön hankkeessa parannetaan taimenten lisääntymisolosuhteita.

Palkintorahan turvin toteutetaan ensi talvena Myllykosken alueen laajoja kunnostustöitä. Paikalle tuodaan yli 4000 kuutiota kiviaineista, josta rakennetaan kutusoraikoita aikuisille kaloille ja suoja-alueita kuoriutuneille poikasille. Tavoitteena on saada Kalkkistenkoskesta jälleen oikea taimenparatiisi.

’’Kalkkistenkosken kunnostus elvyttää osaltaan järvitaimenen luonnonkantoja Etelä-Päijänteellä ja Ruotsalaisella sekä innostaa toivottavasti muita toimijoita vastaavanlaisiin kunnostuksiin myös pienemmillä kutu- ja lisääntymisalueilla. Toivottavasti saamme jo lähivuosina kuulla positiivisia uutisia luonnonvaraisen järvitaimenen tilan paranemisesta”, Panda-palkintoraadin puheenjohtaja Heidi Andersson perustelee.

Suomen vapaa-ajankalastusmuseosäätiön tarkoituksena on Suomen vapaa-ajankalastuksen historian ja perinteiden tallentaminen ja vaaliminen sekä Suomen vapaa-ajankalastusmuseon toiminnan kehittämisen tukeminen.

’’Virtavesien hyvä tila on sydämen asia monipuoliselle toimijajoukolle Suomessa, ja vapaa-ajankalastusmuseosäätiö on tästä erinomainen esimerkki’’, toteaa WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen.

WWF:n vuosittain jakama Panda-palkinto on yksi Suomen suurimmista ympäristöpalkinnoista. Palkinnolla halutaan edistää aktiivisia luonnon- ja ympäristönsuojeluhankkeita. Viime vuonna Panda-palkinto jaettiin hankkeelle, jossa kartoitetaan luonnoltaan arvokkaita metsiä.

Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje

WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.

Tilaa uutiskirje

Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje

WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.