Luonnonmetsistä riippuvaisten lajien elinolot kohenevat kaikkien aikojen ensimmäisellä talkooleirillä Nuuksiossa

Meneillään olevissa talkoissa kunnostetaan metsäpuroja ja raivataan Vuorelan vanhaa perinnelaidunta. Järjestäytynyttä talkootoimintaa tarvitaan, sillä kansallispuistoissa esimerkiksi puita ei saa kaataa omatoimisesti.

Espoossa sijaitseva, vuonna 1994 perustettu Nuuksion kansallispuisto on eteläisimmän Suomen tärkein metsäluonnon suojelualue ja useille eteläsuomalaisille rakas virkistysalue. Yli 50 neliökilometrin laajuisella puistolla on edellytykset toimia luonnonmetsistä riippuvaisten eliölajien tukialueena ja leviämiskeskuksena. WWF ja Metsähallitus järjestävät Nuuksion kautta aikain ensimmäisen talkooleirin 30.7.–6.8. Leirin aikana vapaaehtoiset muun muassa raivaavat Vuorelan laidunta, joka toimii tärkeänä perinnebiotooppina tarjoten elinympäristön monille kasvi- ja hyönteislajeille.

Talkoolaiset kantavat kortensa kekoon myös tiheissä metsikössä mutkittelevien metsäpurojen kunnostamiseksi ja karsivat kuusia tehden näin tilaa jalopuille, kuten lehmuksille. Kuusen poistosta hyötyviä vaateliaita lajeja ovat myös esimerkiksi keväisin sinipunaisena kukkiva imikkä, kosteilla kasvupaikoilla viihtyvä kevätlinnunsilmä sekä uhanalainen lehmuksenoksajäärä, joka elää ainoastaan järeillä lehmuksesta maahan pudonneilla oksilla.

”Kansallispuistoissa tai muilla suojelualueilla ei saa kaataa puita tai esimerkiksi poistaa haitallisia vieraslajeja omatoimisesti. Siksi järjestäytynyttä talkootoimintaa tarvitaan”, sanoo WWF:n suojeluasiantuntija Matti Ovaska.

Talkooleirillä aluetta hoidetaan myös siivoamalla pois metsiin lojumaan jääneitä metallitynnyreitä ja rannoille vuosien saatossa hylättyjä käyttökelvottomia veneitä, joista hajotessaan irtoaa vesistöihin haitallisia mikromuoveja. Lisäksi alueelta puretaan tarpeettomaksi tulleita metsästykseen liittyviä rakenteita. Metsähallituksen suunnittelija Helena Lunden on pitkään odottanut sopivaa talkooporukkaa avuksi.

”Olen monesti harmitellut rojua keskellä puistoa, mutta yksin niitä ei maastosta pois saa. Tällaisella reippaalla talkooporukalla paikat saadaan siistiksi haastavistakin paikoista”, Lunden sanoo.

Aiempina vuosina WWF on järjestänyt Nuuksiossa vain lyhyempiä tapahtumia, kuten laittomien tulipaikkojen siivoustalkoita. Leirillä WWF:n vapaaehtoiset toteuttavat Metsähallituksen laatimia hoitosuunnitelmia ja tekevät erityisesti töitä, jotka vaativat paljon käsipareja. Nuuksion, kuten muidenkin kansallispuistojen ylläpidosta vastaa Metsähallitus.

”Erityisen hienoa on, että Vuorelan laitumen kunnostustyöt saadaan vietyä loppuun. Kohteen kunnostus aloitettiin kaksi vuotta sitten poistamalla laidunalueelta ylimääräistä puustoa, joka oli istutettu alun perin aukealle alueelle. Talkoolaiset kasaavat hakkuutähteitä ja kasat poltetaan. Siten kasvillisuus pääsee palaamaan alueelle ja lampaat liikkumaan laitumella”, kertoo Lunden.

WWF:n ja Metsähallituksen järjestämä kahdeksan päiväinen talkooleiri Nuuksion kansallispuistossa alkoi lauantaina 30.7. ja päättyy lauantaina 6.8. Kesän loput leirit järjestetään Sundholmissa Houtskarissa 13.–20.8. sekä Hämeenlinnan Evolla 27.8.–3.9.

Kiinnostaako sinua WWF:n vapaaehtoistoiminta?

Vapaaehtoistyö tarjoaa ikimuistoisia elämyksiä ja käytännön mahdollisuuksia toimia luonnon hyväksi. Löydä oma tapasi osallistua WWF:n tapahtumakalenterista.

Tutustu vapaaehtoistoimintaamme!

Kiinnostaako sinua WWF:n vapaaehtoistoiminta?

Vapaaehtoistyö tarjoaa ikimuistoisia elämyksiä ja käytännön mahdollisuuksia toimia luonnon hyväksi. Löydä oma tapasi osallistua WWF:n tapahtumakalenterista.