Metsäpeuran huomioiminen metsätaloudessa

Metsäpeura (Rangifer tarandus fennicus) on poron kanssa samaan lajiin kuuluva peuran alalaji, joka elää vain Suomessa ja Luoteis-Venäjällä. Metsäpeura asutti aikoinaan lähes koko Suomea, mutta noin sata vuotta sitten se metsästettiin Suomesta sukupuuttoon.

1940-luvulla metsäpeura palasi Venäjän Karjalasta Kuhmoon ja levittäytyi myöhemmin muualle Kainuuseen. Metsäpeurayksilöitä myös siirrettiin 1980-luvun taitteessa Suomenselälle, missä se elää nykyisin Ähtärissä saakka.

Metsäpeuran tyypillisiä elinympäristöjä ovat vanhat metsät ja luonnontilaiset avosuot, joissa se vaeltaa vuodenkierron mukaan. Intensiivinen metsienkäsittely ja muu maankäyttö on heikentänyt metsäpeuran elinympäristöjä, mutta elinolosuhteita voi parantaa monin tavoin. Metsäpeuran elinalueen metsiä voi suojella tai metsien käsittelyä voi muuttaa sellaiseksi, että se tukee metsäpeuran selviytymistä.

Metsäpeuran elinalueet vaihtelevat vuodenajan mukaan

Metsäpeura käyttää erilaisia elinympäristöjä eri vuodenaikoina. Laji vaeltaa keväisin ja syksyisin kymmeniä, jopa satoja kilometrejä talvi- ja kesälaitumilleen.

Alkukesällä vaadin ja vasa koluavat reheviä puronvarsia ja soita, minkä jälkeen ne siirtyvät ruohoisille nevoille eli avosoille. Osa hirvaista oleskelee kesällä samoilla alueilla. Sekä vaatimilla että hirvailla elinpiiri on alkukesällä pieni, noin neliökilometrin kokoinen.

Kesällä metsäpeurat ovat epäsosiaalisia, ja otaksutaan, että kesällä ryhmäkoko pysyy pienenä, jotta metsässä liikkuvat peuratokat pysyisivät mahdollisimman huomaamattomina. Metsäpeura tarvitsee vaihtelevia ympäristöjä, jotta se saa riittävästi sopivaa ravintoa, löytää suojaisia paikkoja turvaksi pedoilta ja helpotusta hyönteisiltä avoimilla nevoilla.

Sukupuolten välillä on vaihtelua elinympäristön käytössä. Naaraat suosivat kesäisin metsäisempää ympäristöä, kun taas urokset kiertävät myös talvilaidunten alueella. Suomessa on havaittu metsäpeurojen paikkauskollisuutta, joten samat alueet voivat olla käytössä pitkään. Huomionarvoista on, että Kainuussa talvehtivista metsäpeuroista kolmasosa vaeltaa Venäjän puolelle kesäksi vasomaan.

Talvilaitumilleen metsäpeurat vaeltavat joka vuosi samoja, hyväksi havaittuja reittejä pitkin. Välimatka talvi- ja kesälaitumien välissä saattaa olla riippuvainen kannan koosta: suurella kannalla voi olla pidemmät välimatkat. Suurin vaikutus välimatkan pituuteen on kuitenkin todennäköisesti poronjäkälän riittävyys ja saatavuus, joihin myös sääolosuhteet vaikuttavat.

Keväällä lumen alta paljastuvista maalaikuista metsäpeura käyttää ravinnokseen runsaasti valkuaisaineita ja mineraaleja sisältävää tupasvillaa. Myöhemmin keväällä metsäpeura syö raatetta ja alkukesällä ravinnoksi kelpaavat lehtipuiden lehdet.

Kaikkiaan metsäpeurat käyttävät ravinnokseen useita kymmeniä kasvilajeja. Kesäravinto vaihtelee elinympäristöittäin: soilla syödään raatetta, järvikortetta, kurjenjalkaa, kun taas kivennäismaiden metsissä, paloalueilla ja hakatuissa metsissä lehtipuiden lehtiä, maitohorsmaa, kultapiiskua ja metsälauhaa. Jäkälä kuuluu keskeisesti metsäpeuran ravintoon ympäri vuoden.

Metsätalous ja muu maankäyttö muuttaa metsäpeuran elinympäristöjä

Metsäpeurat menestyvät parhaiten luonnontilaisissa soiden, varttuneiden metsien ja vesien muodostamassa mosaiikissa. Tällaisista erämaista on metsäpeuran nykyisellä esiintymisalueella  jäljellä enää sirpaleita, ja ne tarjoavat yhä vähemmän ekologisesti laadukkaita elinympäristöjä ja suojaisia paikkoja vasontaa varten.

Ihmisen aiheuttama maiseman muuttaminen vaikuttaa kielteisesti metsäpeurakantaan monella eri tavalla. Vanhat kuusikot on hakattu lähes kaikkialta, ja jäkäläiset mäntykankaat ovat muuttuneet. Metsät ovat nuoria ja yksipuolisia, ja suoluonto on hävitetty laajoilta alueilta ojittamalla. Samoja toimia jatketaan edelleen tänä päivänä mutta metsien käsittelyn on muututtava.

Metsätalous on lyhyellä aikavälillä keskeisin uhka metsäpeuralle. Lisäksi ongelmia tuovat erilaiset maankäytön muutokset infrastruktuurihankkeissa.

Metsäpeuroja saattavat haitata tiet, urat, linjat ja ojat, sillä ne helpottavat ja nopeuttavat petojen liikkumista ja lisäävät näin metsäpeuran saalistusriskiä. Lisäksi teiden ja muiden mittavien rakenteiden rakentaminen pirstoo metsiä, mikä supistaa elinympäristöjen pinta-alaa ja lisää niitä heikentävää reunavaikutusta.

Tuulivoimalat supistavat ja pirstovat metsäpeuran laidun- ja vaellusalueita ja lisäävät teiden ja linjojen määrää. Tuulivoimaloita suunnitellaan ja rakennetaan molemmille metsäpeuran päälevinneisyysalueille Kainuussa ja eri puolilla Pohjanmaata.

Metsäpeuran uhkana myös ilmastonmuutos

Ilmastonmuutos aiheuttaa monenlaisia kielteisiä muutoksia metsäpeuralle ja osaa niistä tunnetaan edelleen puutteellisesti. Ilmastonmuutos heikentää metsäpeurojen talviaikaista ravinnonhankintaa, sillä lauhat talvet jäädyttävät lumen, eivätkä metsäpeurat pysty kaivamaan jäkälää sen alta. Lisäksi järvien jäätymisen aikataulun muuttuminen voi sekoittaa metsäpeurojen vaellusreittejä ja estää ruokailujen välistä levähtämistä järven jäällä.

Metsäpeuran sosiaalisuus vaihtelee eri vuodenaikoina

Talvisin metsäpeurat kerääntyvät lepäämään ja märehtimään avoimille alueille, kuten järven ja lampien jäälle tai pelloille. Näillä paikoilla ne eivät ole saalistajien yllätettävissä. Kun lumi on pehmeää, peuratokat liikkuvat helposti järvien välissä kannaksilla ja lepäilevät usein metsissä.

Metsäpeurat ovat talvisin selvästi seurallisempia kuin kesällä: laji elääkin talvisin laumoissa, kun muina vuodenaikoina metsäpeura on yksineläjä. Näin ollen talvella ravinnon määrällä ja saatavuudella on vaikutusta ryhmän kokoon.

Vaadin vaatii peitteisen vasontapaikan

Vanhat kuusivaltaiset metsät, korvet ja tiheät kuusivaltaiset sekametsät ovat metsäpeuralle tärkeitä vasontapaikkoja. Paikan tulee olla laaja, jotta vaadin voi kätkeytyä sinne synnyttämään. Vasontapaikan tulee olla peitteinen, mutta maanpinnan tasolla on oltava riittävä näkyvyys. Vasonta tapahtuu yleisesti vuodesta toiseen samalla paikalla.

Metsäpeuran talviravintona jäkälä

Talvisin metsäpeurat viettävät aikaansa jäkäläkankailla, jotka ovat niille pääasiallisia ruokailupaikkoja. Talvisin peurat syövät maajäkälää, luppoa ja naavaa, mutta myös heiniä ja varpuja, kuten puolukkaa ja variksenmarjaa. Suosituin talviravinto on poronjäkälä, jonka osuus metsäpeuran talviravinnosta on enimmillään 75 prosenttia. Laitumet kuluvat nopeasti, ja sen vuoksi metsäpeurat liikkuvat laajoilla alueilla etsien uusia talvilaitumia.

Lue lisää metsäpeurasta: Metsäpeura-tietosivu

Lue myös artikkeli: Metsäpeuran ekologia – katsaus ravintoon, elinympäristöön ja metsätalouden vaikutuksiin