WWF:n kosteikoilla kuhisee – jopa 36 uhanalaista lintulajia havaittu

Kosteikot ovat yksi uhanalaisimmista luontotyypeistä maailmassa. Niitä on hävinnyt maankäytön muutosten vuoksi myös Suomessa, mikä heijastuu kosteikoista riippuvaisten lajien elinvoimaisuuteen. Rakennettujen kosteikkojen avulla voidaan palauttaa hävinneitä elinympäristöjä.

”Kosteikkojen luonto on valtavan monimuotoinen verrattuna ympäröivään maatalousmaisemaan. Niihin päätyy ympäröiviltä alueilta paljon ravinteita, mikä saa kasvillisuuden kukoistamaan. Kasvillisuuden läheisyydessä viihtyvät hyönteiset, mikä tuo paikalle myös linnut ja lepakot. Vesi puolestaan tarjoaa nisäkkäille, kuten peuroille ja hirville, juomapaikan”, kertoo Peetri Joki, WWF:n linnustokartoitusten tekijä. 

Länsi-Uudellamaalla havaittiin Suomessa uhanalaisista lintulajeista muun muassa erittäin uhanalaiset mustakurkku-uikku ja nokikana sekä vaarantuneeksi luokiteltu haapana. Mustakurkku-uikku suosii matalia, reheviä järviä ja lampia, joissa on tiheää rantakasvillisuutta pesiä varten – eli juuri kosteikkomaisia olosuhteita.  

”Luonto tarvitsee tilaa. Paljon on tutkittu sitä, että kun vain luo elinympäristön, lajit kyllä löytävät sen. On selvää, että rakennettuja kosteikkoja tarvitaan, sillä luonnonmukaisina niitä ei ole enää riittävästi jäljellä”, jatkaa Joki.  

Kosteikkojen rehevä kasvillisuus tarjoaa linnuille suojaisia pesimäpaikkoja. Kartoitetuilta kohteilta tavattiinkin mm. tavin, laulujoutsenen, kurjen, sinisorsan, telkän ja töyhtöhyypän poikueita. Suomen uhanalaisuusluokituksen mukaan silmälläpidettävistä kahlaajalajeista kosteikoilla havaittiin muun muassa liro, punajalkaviklo ja valkoviklo.  

Kahlaajalintujen populaatiot ovat pienentyneet EU-alueella noin 40 prosentilla sitten vuoden 1980. Yhtenä populaatioiden pienentymisen pääsyynä pidetään pesintään sopivien alueiden vähenemistä. Kosteikot ovatkin ensiarvoisen tärkeitä kahlaajille. Esimerkiksi yhdeltä kartoitetuista kohteista tavatulla kuovilla menee maailmanlaajuisesti erityisen huonosti – Suomessa laji on silmälläpidettävä.    

(Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.)

Kosteikoista hyötyy vesilintujen lisäksi myös metsien lajisto. Metsälinnut saapuvat altaille juomaan ja etsimään ravintoa. WWF:n rakentamilta kohteilta löytyi kevään aikana esimerkiksi närhiä ja hömötiaisia sekä teeri.

“Niin kutsutut reunavyöhykkeet ovat alueita, joilla kaksi eri elinympäristöä kohtaa. Ne ovat usein lajirikkaita, sillä niissä viihtyvät kahden eri elinympäristön lajit. On hienoa saada tarkempaa tietoa siitä, mitkä lähimetsien lajit löytävät tiensä altaiden äärelle selkeiden kosteikkolajien lisäksi”, WWF:n suojeluasiantuntija Viivi Kaasonen iloitsee. 

“Olemme rakentaneet kosteikot yhdessä alueen maanomistajien kanssa. Vapaaehtoisilla vesiensuojelutoimilla on näin saatu lisättyä uhanalaisille lajeille elinympäristöjä. Suojelutyöstä on siis kiittäminen myös maanomistajia: he ovat tehneet vaikuttavaa työtä luonnon monimuotoisuuden puolesta”, Kaasonen jatkaa.  

Jopa 40 prosenttia maapallon kaikista kasvi- ja eläinlajeista on riippuvaisia erilaisista kosteikoista. Kosteikot ovat myös konkreettinen esimerkki siitä, että ilmastonmuutosta ja luontokatoa voidaan ratkaista samaan aikaan. Vaikka kosteikoiksi luokiteltavat vesialueet peittävät maapallon maa-alasta vain kuutisen prosenttia, niihin on varastoituneena 20 tai jopa 30 prosenttia kaikesta maapallon elollisen luonnon hiilestä. Kosteikkojen kohtalolla on siis ratkaiseva merkitys ilmastonmuutoksen etenemiselle. 

Linnustokartoituksia on tehty Inkoon-, Ingarskilan- ja Siuntionjokien valuma-alueilla sekä rannikon läheisyydessä – Inkoossa, Siuntiossa ja Raaseporissa. Alueella sijaitsee suurin osa WWF:n vesiensuojeluhankkeissa yhdessä maanomistajien kanssa rakentamista kosteikoista. Ensimmäisen kosteikon rakennustyöt aloitettiin alueella vuonna 2019, jonka jälkeen kohteita on valmistunut 30.

Kartoitus on kustannettu osittain WWF:n VALUTA 3 ja RANKKU 2 -hankkeista. VALUTA 3 on saanut rahoitusta Uudenmaan ELY-keskukselta. RANKKU 2 -hankkeesta 70 % rahoitetaan Vesiensuojelun tehostamisohjelmasta.