Ympäristönsuojelua kirjekuori kerrallaan

Painotuotteita valmistavalla Suomen Uusiokuorella oli vuonna 1989 kunnianhimoinen tavoite: kerätä miljoona markkaa WWF:n työlle. Vaikka tavoite on ylitetty, yhteistyö jatkuu.

Paperitehtaat olivat varsin suuri saastuttaja 1980-luvulla. Tähän halusi puuttua Suomen Uusiokuori – yritys, joka perustettiin sillä ajatuksella, että ihmisten käyttöön olisi saatava ympäristöystävällisempiä tuotteita.

Markkinoille tuotiin yrityskäyttöön suunnattu WWF:n pandalogolla varustettu, kierrätetystä paperista valmistettu kirjekuori, jonka tuotoista osa ohjataan WWF:n suojelutyöhön.

”Sillä kannustettiin ja kannustetaan yhä käyttämään kierrätyskuorta. Yhteistyökumppanit myös näkevät kuorta käyttävän yrityksen vastuuntunnon – pienellä teolla”, Uusiokuoren toimitusjohtaja Tuomas Rämö kertoo.

Yhteistyön alkuvaiheessa Uusiokuorella oli tavoitteena kerätä miljoona markkaa, siis lähes 170 000 euroa, WWF:n suojelutyöhön. Tavoite saavutettiin vuonna 2015, ja tällä hetkellä Itämerta on suojeltu Uusiokuoren painotuotteilla jo 180 000 eurolla.

Yhteistyön suojelukohde sopii Rämön mukaan yrityksen ajatusmaailmaan hyvin.

”WWF:llä oli silloin ja on edelleen kokonaisvaltainen ote suojeluun. Kyse ei ole yksittäisistä lajeista, vaan ympäristön kokonaistilan parantamisesta. Itämeren suojelu on tyypillinen esimerkki siitä, ettei suojelu rajoitu vain yhteen lajiin tai valtioon.”

Uusiokuori oli alallaan ainutlaatuinen toimija, sillä se aloitti Suomessa kierrätyskuorien valmistuttamisen ja markkinoinnin. Sitä ennen paperinkierrätystä kannattavien oli ostettava ulkomaisten valmistajien tuotteita.

”Etsimme myös omassa jokapäiväisessä toiminnassamme mahdollisimman ympäristöystävällisiä ratkaisuja. Tässä on viime vuodet hyvänä apuna ollut WWF:n Green Office -ohjelma.”

Toimistoille suunnattu Green Office on käytännönläheinen ympäristöjärjestelmä, jonka avulla ekotehokkuuden huomioiminen onnistuu työpaikan arjessa. Rämö kertoo, että Uusiokuoressa Green Officen periaatteita noudatetaan muun muassa kierrättämällä sekä säästämällä energiaa.

”Kerran kesässä teemme myös perinpohjaisen varastokatselmuksen sekä hoidamme pihan ja rakennuksen mahdollisimman hyvään kuntoon. Emme käytä kertakäyttöastioita, ja suosittelemme kesäaikaan esimerkiksi työmatkapyöräilyä työntekijöillemme”, Rämö summaa.

”Etenkin Green Officessa mukana olevat asiakkaat ovat entistä kiinnostuneempia ympäristöasioiden huomioimisesta paperissa ja kuorissa”, hän lisää.

Rämö kertoo osallistuvansa itse ympäristötalkoisiin kierrättämällä ja säästämällä energiaa sekä ottamalla luonnon huomioon siellä kulkiessa.

”Vapaa-ajalla vietän aikaa koirani kanssa luonnossa. Työn vastapainoksi luonnossa rentoutuu ja mieli rauhoittuu. Samoin mökkielämä vie ajatukset pois työn kiireistä.”

Teksti: Lilli Pukka