Teemu Kaskisen kolumni: Tammen istuttaminen on tulevaisuusteko
Lapsena minusta tuntui kummalliselta se, että Kalevalan maailmanpuu oli eksoottinen tammi.
Ala-asteen opettaja kertoi 1980-luvulla, että tammi kasvoi Etelä-Karjalassa vain istutettuna ja huolella alkuun autettuna. Opettajan mukaan kaikki Joutsenon tammet oli kasvatettu nyrkkeilijä Sten Suvion olympiatammen terhoista.
Tammia oli nykyisen Suomen alueella kasvanut kuitenkin jo kauan ennen Berliinin olympialaisia. Jääkauden jälkeisen lämpökauden aikana jaloja lehtipuita levisi yhä pohjoisemmas. Ehkä kansanperinteen näkemys tammesta pyhänä puuna on sitä perua, muisto jostain kuudentuhannen vuoden takaa.
Tammimetsien määrä romahti kuulemma vasta Kustaa Vaasan aikana, kun kruunu määräsi tammet suojeltavaksi omaisuudekseen, niitä kun tarvittiin muun muassa laivanrakennukseen. Talonpojat eivät halunneet kasvattaa kuninkaan omaisuutta vaan omaansa ja toteuttivat nykytermein ”aavistushakkuun” – kirves kaatoi monet uljaat lehdot ja yksittäisiä puitakin vainottiin.
Jos tarina pitää paikkansa, se on hyvä esimerkki siitä, miten laki voi ohjata yhteiskuntaa ekologisesti väärään suuntaan.
Kaksituhattaluvun kolmannella vuosikymmenellä tilanne on muuttumassa. Ilmastonmuutosta on vaikea kieltää, kun katsoo tammen voittokulkua. Etelä-Karjalassa tammen taimia kasvaa pihoilla, ojien pientareilla, metsissä, saarissa, soistuneiden lampien rannoilla. Oravat ja närhet kantavat terhoja. Tammi ei ole turhantarkka kasvupaikan suhteen, se on suurpiirteinen puu, niin suuri se on.
Syksyllä tammi säilyttää vihreytensä pidempään kuin muut lehtipuut. Silloin niitä on helppo löytää pusikoista. Talvellakin pienet tammet pitävät mielellään lehtensä. Ne kuivuvat kahiseviksi ja kahinallaan pelästyttävät kuorta järsimään tulevat eläimet. Tammi haluaa kasvaa rauhassa.
Harvoin sen kuitenkaan annetaan tehdä niin. Puistoissa tammia siedetään, vanhoina. Monin paikoin sitä inhotaan levittäytyjänä, tilanviejänä. Se ei sovi suomalaiseen kuvaan talousmetsästä. Yksinuottinen ja kapeakatseinen suomalainen metsätalous vieroksuu arvokasta tammea, koska se on hidas kasvamaan eikä siitä voi keittää sellua. Mutta jos tammea ei ajattele osana metsätalousjärjestelmää vaan ekosysteemiä, se on todellinen voimapuu, suojan ja elämän antaja.
Tammi kasvaa satojen vuosien ikäiseksi ja kasvaessaan mahdollistaa lukemattomien lajien elämän. Suuri tammi saattaa tuottaa vuodessa satoja kiloja terhoja nisäkkäiden ja lintujen ravinnoksi. Hitaasti lahotessaan tammi tarjoaa kodin ja ruokaa kolopesijöille. Nelijalkaiset voivat kaivaa pesiään valtavan juurakon alle. Tammi on myös ylivertainen hiilensitoja. Sen puuaines on tiheää, painavaa ja kovaa. Tammen voiman ymmärtämiseksi ei tarvitse kuin kokeilla taivuttaa nuorta tammea tai nojata selkänsä vanhan tammen runkoon.
Tammen viljely on helppoa. Ei tarvitse kuin kerätä kypsiä terhoja ja viskoa haluamilleen paikoille. Halutessaan voi tökkiä maahan koloja ja pudotella terhoja niihin. Nykymaailmassa, missä kiertoajat lyhenevät lyhenemistään, tammen kasvattaminen antaa perspektiiviä. Tammen istuttaminen on tulevaisuusteko, tulevaisuuteen katsomista ja siihen uskomista. Kaikki ikivanha alkaa aina jostakin.
Tammi ei suotta ole kansanperinteen pyhä puu, Kalevalan suurista suurin. Anna tammen kasvaa!
Teemu Kaskinen on eteläkarjalainen kirjailija, jonka tuorein romaani Yö ja usva (2025) käsittelee metsäntutkijoita ja metsätaloutta.