Taiteilija Fabu Pires on WWF:n ja R-Collectionin uusien yhteistyöpaitojen suunnittelija

Taitelija Fabu Piresin teokset kertovat ihmisen ja luonnon yhteydestä.

Taiteilija Fabu Pires muistuttaa, että luonto tarjoaa meille puhtaan veden ja ruuan lisäksi myös jotain vähintään yhtä kallisarvoista: mahdollisuuden hiljentymiseen.

Taiteilijan tavoitteena on teoksillaan ohjata miettimään, mitä luonto meissä ihmisissä herättää.

”Luonnossa mekin olemme syntyneet ja kehittyneet. Ihmiset eivät ole erillinen osa luontoa tai sen yläpuolella. Jokainen elävä kasvi, eläin ja organismi on yhtä. Elämme samalla maapallolla”, Pires sanoo.

”Nykyajan hektinen yhteiskunta kuitenkin helposti etäännyttää meidät ihmiset luonnosta. Unohdamme, kuinka elintärkeää ja kaunista ympärillä oleva luonto on. Se kutsuu läsnä olevaan hetkeen ja huumaa rauhallisuudellaan. Olen aina uskonut, että luonnosta me pystymme löytämään itsemme.”

Pires luo teoksensa sekakollaasitekniikalla yhdistäen maalausta, digitaalista kuvankäsittelyä sekä vanhoista aikakauslehdistä ja biologiankirjoista leikattuja kuvia. Isossa osassa ovat suomalaisten maisemien monipuolisuus, eri vuodenajat sekä tutut luontolajit.

Yhtenä viimeisimpänä työnään hän on suunnitellut kaksi printtiä WWF:n ja R-Collectionin yhteiseen mallistoon. Jokaisen yhteistyöpaidan myynnistä lahjoitetaan 3 euroa suomalaisen luonnon suojeluun. Kierrätysmateriaalista valmistetuissa t-paidoissa näkyvät tunturipöllö ja kuningaskalastaja. Lintulajit valikoituivat edustamaan Suomen kylmiä talvia ja vehreitä kesiä.

”Printtien kautta haluan korostaa, että ihmiset voivat toiminnallaan tukea luonnonympäristöjen ja lajien hyvinvointia. Voimme elää harmoniassa niiden kanssa.”

Kurkkaa verkkokauppaan!

Verkkokauppamme tuotteita ostamalla tuet monipuolista toimintaamme luonnon hyväksi.

Verkkokauppaan

Kurkkaa verkkokauppaan!

Verkkokauppamme tuotteita ostamalla tuet monipuolista toimintaamme luonnon hyväksi.