K-Kalapolut-yhteistyö päättyi huikeisiin saavutuksiin vaelluskalojen hyväksi

WWF:n ja K-ryhmän yhteistyössä vaelluskaloille kunnostettiin lisääntymisalueita viiden vuoden ajan. Talkoiden ansiosta kaloille avautui uutta vaellusreittiä yhteensä noin sataa kilometriä vastaava matka.

Lähes kaikki suomalaiset vaelluskalalajit ovat uhanalaisia, koska puromme ja jokemme ovat täynnä vaellusesteitä. Esimerkiksi siltarummut ja vanhat myllypadot estävät taimenen ja muiden virtavesilajien matkan kutupaikoilleen.

Viisi vuotta sitten syntyi idea yhteistyöstä, jossa puroja ja jokia kunnostettaisiin WWF:n ja K-ryhmän johdolla luonnontilaisemmiksi. K-Kalapolut-yhteistyössä yhdistyivät WWF:n asiantuntemus virtavesien suojelusta sekä K-ryhmän kauppiasverkosto, joiden yhteispelillä turhia vaellusesteitä voitiin poistaa koko Suomen laajuudella.

Yhteistyö tuotti tulosta: vuoden lopussa päättyvän K-Kalapolut-yhteistyön aikana talkoissa rakennettiin noin 300 kutusoraikkoa ja poistettiin 27 vaellusestettä, minkä ansiosta vaelluskaloille avautui noin 100:aa kilometriä vastaava matka esteetöntä elinympäristöä.

Työ huipentui talkoisiin

Vaelluskalojen pelastamiseksi järjestettiin yhteensä 35 talkoot, joihin osallistui yli 1 000 vapaaehtoista sekä yli 70 K-kauppaa ja -kauppiasta. Kunnostustöiden toteutumisen mahdollistivat lisäksi maanomistajien ja paikallisten vesienhoitoyhdistysten tuki.

”Konkreettisten saavutusten ohella ilahduttavinta hankkeessa on ollut yhteistyön voima: se, että olemme saaneet paljon ihmisiä yhteen yhteisen tavoitteen taakse”, sanoo Keskon vastuullisuusjohtaja Matti Kalervo.

Jokaisten talkoiden valmistelu aloitettiin jopa kuukausia ennen itse päivän koittamista, kertoo WWF:n virtavesiasiantuntija Manu Vihtonen.

”Osa maan- ja vesialueen omistajista ei välttämättä edes tiennyt, kuinka arvokas heidän omistamansa alue oli luonnon kannalta. Siksi työ jokaisessa kohteessa alkoi paikallisiin tutustumisella ja virtavesityömme esittelemisellä”, Vihtonen sanoo.

Etenkin paikalliset K-kauppiaat tarttuivat ehdotukseen talkoiden järjestämisestä innokkaasti.

”Jotkut suhtautuivat asiaan jopa niin, että johan sitä oli odotettu, että talkoot tulevat omalle paikkakunnalle”, Kalervo kertoo.

Taimenet ovat palanneet

Talkoissa kunnostetuissa kohteissa on jo nähty lupaavia muutoksia.

”Onhan se upeaa, kuinka esimerkiksi Imatran Unterniskanjoelle on vuoden 2017 ensimmäisten talkoiden jälkeen syntynyt säännöllisesti taimenen luonnonpoikasia”, iloitsee Vihtonen.

Hän toivoo, että hanke innostaisi jatkossakin eri tahoja jatkamaan määrätietoista virtavesityötä.

”Talkoot ovat lisänneet tietoisuutta vaelluskalojen uhanalaistumisen syistä, mutta tarjonneet myös ratkaisuja tilanteen korjaamiseksi. Jatkossa ihmiset osaavat toivottavasti kiinnittää huomiota turhiin esteisiin vesistöissä ja jopa edistää niiden avaamista itsenäisesti.”

K-Kalapolut-yhteistyön slogan oli ”Kuteminen kuuluu kaikille”. Talkoiden ja tiedon lisääntymisen myötä iskulauseen voi sanoa tulleen lunastetuksi.

Auta Itämeri-kummina

Itämeri on yksi maailman herkimmistä ja saastuneimmista meristä. Suojelemme Itämerta ja sen lajeja pitkäjänteisesti sisävesistämme saakka. Sinun tuellasi se on mahdollista.

Lahjoita alk. 10 €/kk

Auta Itämeri-kummina

Itämeri on yksi maailman herkimmistä ja saastuneimmista meristä. Suojelemme Itämerta ja sen lajeja pitkäjänteisesti sisävesistämme saakka. Sinun tuellasi se on mahdollista.