Kimmo Ohtosen kolumni: Luontodokumentit eivät aina kerro kaikkea
Kasvoin Avaran luonnon upeiden luonto-ohjelmien parissa. Niillä oli tärkeä rooli siinä, että kiinnostuin luonnosta jo pienenä.
Kuinka jännittävää olikaan, kun joka lauantai-ilta BBC:n tuottamat luontospektaakkelit veivät minut vieraisiin ja ihmeellisiin maailmoihin – leijonan savannille, orangin sademetsiin ja jääkarhun arktiselle alueelle.
Ymmärrän, miksi ison budjetin luontoleffoja tähdittävät suuret ja näyttävät nisäkkäät. Ne ovat kassamagneetteja, jotka voivat saada myös suuren yleisön kiinnostumaan tärkeistä teemoista, kuten jäätiköiden sulamisesta tai sademetsien tuhoamisesta. Ainakin teoriassa.
Perinteisissä, usein eskapistisissa luonto-ohjelmissa ihminen on leikattu tarinasta tyystin pois, aivan kuin elämä leijonien savannilla kulkisi omaan luonnolliseen tahtiinsa vailla ihmisen läsnäoloa tai vaikutusta. Syy tähän lienee selvä: miksi antaa totuuden pilata hyvää tarinaa?
Ongelmana on, että näemme satumaisen kauniita elokuvia, jotka näyttävät todellisuudesta vain toisen puolen. Se, että katsoja näkee savannilla viilettäviä uljaita leijonia, voi tutkitusti saada hänet luulemaan, että lajilla menee hyvin. Todellisuudessa yksi lapsuuteni sankareista on vaarassa kuolla sukupuuttoon lähivuosikymmeninä.
Suosituimpien, planeettamme näyttävimmistä eläinlajeista kertovien ja Hollywood-tason budjetilla tuotettujen spektaakkeleiden katsojaluvut ovat hätkähdyttävän suuria. Yli miljardi silmäparia on nähnyt BBC:n viime vuosien lippulaivasarjat Planet Earth II (2016) ja Blue Planet II (2017). Olen nähnyt molemmat sarjat; ne olivat visuaalisesti lumoavia ja täynnä tunteellista luontodraamaa.
On vaikeaa mitata, minkä verran kansainvälistä suosiota nauttiva elokuva tai sarja on saanut aikaan konkreettista yhteiskunnallista muutosta. Blue Planet II todistetusti lisäsi tietoisuutta muovimyrkytyksen haitoista maailman meriekosysteemeille, ja sarjan seurauksena kuluttajien vaatimukset muovin luopumisesta kasvoivat räjähdysmäisesti, aina lainsäätäjille asti.
Sir David Attenborough on myöntänyt katuneensa sitä, että vuosikymmenten ajan hän vaikeni ilmastokriisistä ja muista vaikeista aiheista, joilla on tapana karkottaa katsojia ja suututtaa tiettyjä poliittisia voimia. Onneksi viime vuosina BBC on Attenborough’n johdolla alkanut tehdä luonto-ohjelmia, joissa tuodaan näkyviin todellisuus luontospektaakkeleiden taustalla.
Viimein tarinaan on tuotu mukaan myös planeettaamme dominoiva laji, Homo sapiens. Lopputulos: totuus on tarua ihmeellisempää. Esimerkiksi Attenborough’n juontama Extinction – the Facts (2020) on sittemmin saavuttanut valtavan suosion. Tämä osoittaa, että ihmiset eri puolilla maailmaa haluavat ymmärtää, mikä totuus on, ja ennen kaikkea, mitä voisimme kukin tahoillamme tehdä Avaran luonnon ikonisten lajien pelastamiseksi. Yksi luontoelokuva tai -sarja ei muuta maailmaa yhdessä yössä, mutta se voi panna aluilleen muutoksen, joka konkretisoituu vuosien aikana.
On lauantai-ilta. Katselen, kuinka alle vuoden ikäinen tyttäreni touhuaa lattialla, kun kummipoikani seuraa haltioituneena leijonien savannista kertovaa Avaraa luontoa. Tunnen ympyrän sulkeutuneen. Istahdan sohvalle kummipoikani viereen ja annan tarinan viedä. Leijonan karjuessa ruudulla tajuan tärkeän totuuden. Kaikki lapsuuteni sankarit leijonasta gorillaan ja jääkarhusta norsuun ovat edelleen täällä. Kaikki on vielä mahdollista.
Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje
WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.