© Wild Wonders of Europe Staffan Widstrand / WWF

WWF-LEHTI 4/2018

Peto ei pelota

Pyysimme kokemuksia ihmisiltä, jotka ovat kohdanneet suurpetoja silmästä silmään tai asuvat niiden kanssa samoilla alueilla. Suomalaisten tarinat kertovat uteliaisuudesta, ihailusta ja kunnioituksesta suurpetoja kohtaan – siitä, että yhteiselo karhujen, susien, ahmojen ja ilvesten kanssa on mahdollista.

”Olin 1990-luvun lopussa Lapissa kalareissulla, kun arvelin oikaista helppokulkuisen vanhan ikimetsän halki. Otin suuntaa kaukana näkyvästä tummasta kivestä, jota kohti saapastelin kiirettä pitämättä. Olin kivestä noin 25 metrin päässä, kun se yhtäkkiä alkoi liikkua. En ollut uskoa silmiäni, kun edessäni seisoikin iso uroskarhu kahdella jalalla. Se katsoi minua, haisteli ilmaa ja urahti melko voimakkaasti. Lähdin hiljaa kävelemään takaperin, jolloin karhukin laskeutui alas. Se katsoi minua hetken, käänsi selkänsä ja poistui hiljaa etuvasemmalle. Tunsin tavatessa suurta kunnioitusta ja tiesin jostain syystä, ettei pelkoon tai aggressiivisuuteen ollut mitään aihetta. Tapaaminen muutti suhtautumistani luontoon voimakkaasti. Nyt ymmärrän, että suurpedot kuuluvat luontoomme ja niiden kanssa voi elää.”
Jukka Kantell

Susi artikkelikuva Sergey Gorshkov / WWF
© Sergey Gorshkov / WWF
Susi on Suomessa erittäin uhanalainen. Sen ahdingon syitä ovat laiton ja laillinen metsästys.

”Koiran kanssa lenkillä ollessani kohtasin suden joen jäällä. Pimeässä katselin sen jolkotusta noin kahdensadan metrin päässä, harmittelin kameran puutetta ja sanoin jotain koiralleni. Susi pysähtyi, katsoi hetken minua ja koiraani – ilmeisesti se vasta silloin huomasi meidät, tulimme kuitenkin takaviistosta. Susi arvioi reittinsä uudelleen ja suuntasi metsään kiinnittämättä meihin enää sen kummempaa huomiota. Kyllä metsissämme on tilaa sekä ihmisille että suurpedoille.”
Minna Timonen

Karhu artikkelikuva Staffan Widstrand / WWF
© Staffan Widstrand / WWF
Karhu on Suomen kansalliseläin. Niitä elää koko maassa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Karhu luokitellaan silmälläpidettäväksi eli lähes uhanalaiseksi lajiksi.

”Olimme korvasienimetsällä hakkuuaukealla, kun mieheni tuli luokseni. Rupesin kyselemään häneltä kaavituista kannoista, että mikä ne on tehnyt. Kuinka ollakaan, risukasan toiselta puolelta nousi karhun pää. Se kurkisti silmät pyöreinä, että minustako täällä puhutaan. Karhu tuijotteli minua hetken ja käänteli päätään, varmaan etsi suuntaa, mihin paeta, ja päätti, että tuossa on lähin metsä. Ja sinne se pykäsi, yksi hujaus, niin se oli metsän laidassa. Siellä se nousi vielä pystyyn ja katseli, että mitä kauheita nuo elukat olivat. Kohtaamisessa ei ollut mitään pelkoa, vaan enemmänkin ihastusta, tunne siitä, että olet melkein lottovoittaja, kun pääset näkemään pedon näin läheltä.”
Kirsti Timonen

Ilves artikkelikuva Roger Leguen / WWF
© Roger Leguen / WWF
Ilves on Suomen ainoa luonnonvarainen kissaeläin. Lajia tavataan nykyään lähes koko maassa.

”Olen asunut ison osan 29-vuotisesta elämästäni maalla, pienessä kylässä, jonka alueella on aina liikkunut susia, karhuja ja välillä ilveksiäkin. Meillä on kotona ollut pitkään koiria, kissoja,kaneja ja ankkoja lemmikkinä. Kertaakaan ei ole mitään ongelmaa ollut petoeläinten kanssa, vaikka toki niitä lähelläkin joskus liikkuu. Luonnossa lenkkeillessä olen pärjännyt varovaisuudella ja maalaisjärjellä. Jos jätän kissan yöksi ulos, koska se viihtyy siellä, suostun siihenkin, että peto voi sen viedä. En tietenkään halua sitä, mutta petoeläimillä on tapana saalistaa, ja pieni eläin on helpompaa riistaa. Surisin kissaa, mutta en halua pelätä petoja enkä näe siihen mitään syytä. Kyllä meille kaikille on tilaa.”
Eva-Maria Mustonen

Lisää suurpetotarinoita ja -videoita osoitteessa: wwf.fi/suurpetotarinat

Teksti: Joonas Fritze



Yhteiselo suurpetojen kanssa on mahdollista


Suomessa elää neljä suurpetolajia: karhu, susi, ahma ja ilves. Vaikka tähän lehteen kootut tarinat kertovat niitä kohtaan tunnetusta uteliaisuudesta, ihailusta ja kunnioituksesta, petoja kohtaan tunnetaan myös pelkoa ja ennakkoluuloja.
”Suurpetoja, erityisesti sutta, kohtaan tunnettua pelkoa ei tule vähätellä. Samalla on hyvä muistaa, ettei pelko ole monesti suhteessa todelliseen riskiin”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.

Ilveksen ja ahman ei ole koskaan todettu aiheuttaneen Suomessa henkilövahinkoja. Suden ei tiedetä tappaneen tai vahingoittaneen ihmistä Suomessa vuoden 1882 jälkeen. Karhu on suurpedoistamme ihmiselle vaarallisin. Se on surmannut ihmisen Suomessa edellisen kerran vuonna 1998. Vertailun vuoksi: tämän tapauksen jälkeen hevoset ovat aiheuttaneet Suomessa kahdeksan ihmisen kuoleman ja koirat ja ampiaiset molemmat yli 20 kuolemaa.

”Yhteiselo suurpetojen kanssa on mahdollista, mutta se ei tarkoita, että se olisi pelkkää ruusuilla tanssimista. On nimittäin totta, että suurpedot aiheuttavat vahinkoja kotieläimille, metsästyskoirille ja poronhoitoalueella poroille. Suurpetojen aiheuttamien tappioiden oikeudenmukainen korvaaminen haittaa kärsineille on tärkeää”, Tolvanen sanoo.

Ihmisten ja suurpetojen yhteiselon helpottamiseksi WWF on käynnistänyt laajan EU-rahoitteisen Eurolargecarnivores LIFE -hankkeen. Hanke vähentää suurpetoihin kohdistuvia pelkoja ja ennakkoluuloja sekä tarjoaa sidosryhmille mahdollisuuksia keskustella ja jakaa kokemuksia. Hanke esittelee keinoja, joiden avulla Euroopassa on helpotettu yhteiseloa ja ratkottu sosiaalisia, taloudellisia ja ympäristöön liittyviä haasteita.

Lue lisää: www.eurolargecarnivores.eu/

Jaa tämä sivu: