IKEA siirtyy käyttämään ainoastaan kestävämmin tuotettua puuvillaa

Kaikki IKEA-tuotteissa käytettävä puuvilla on tästä syksystä lähtien peräisin kestävämmistä lähteistä. Puuvilla on joko Better Cotton -standardien mukaisesti tuotettua tai Yhdysvalloissa kestävästi tuotettua puuvillaa. WWF ja IKEA olivat vuonna 2010 mukana perustamassa Better Cotton Initiative -järjestöä, jonka tavoitteena on muuttaa puuvillantuotannon käytäntöjä paremmiksi viljelijöiden, ympäristön ja toimialan tulevaisuuden kannalta.

”IKEA-konsernin siirtyminen kestävämmin tuotetun puuvillan käyttöön on omiaan muuttamaan puuvillamarkkinoita kokonaisuudessaan, sillä teko osoittaa kestävän kehityksen huomioimisen tärkeyden. Toivottavasti mahdollisimman moni yritys seuraa IKEA-konsernin esimerkkiä, joka osoittaa, että se, mikä on hyväksi ihmisille ja ympäristölle, on hyväksi myös liiketoiminnalle”, WWF Market Transformation Initiativen johtaja Richard Holland kommentoi.

IKEA on ensimmäinen kaupan alan suuryritys, joka on tehnyt päätöksen siirtymisestä kestävämmän puuvillaan käyttöön. Puuvilla on IKEA-konsernille tärkeä raaka-aine, jota tarvitaan monenlaisiin tuotteisiin sohvista pyyhkeisiin. Perinteisessä puuvillanviljelyssä käytetään runsaasti vettä ja kemikaaleja, mikä nostaa viljelyn kustannuksia ja siten heikentää sen kannattavuutta. IKEA-konserni käyttää nyt tuotteissaan ainoastaan kestävämmistä lähteistä peräisin olevaa puuvillaa, jonka tuotannossa on käytetty vähemmän vettä ja kemiallisia lannoitteita sekä torjunta-aineita. Tällainen tuotantotapa on kannattavampi myös viljelijöille.

”Tämä merkitsee uuden ajan alkua IKEA-konsernin puuvillankäytössä: kaikki käyttämämme puuvilla on nyt kestävämmin tuotettua. Se on hieno saavutus, mutta tuo samalla mukanaan uusia haasteita. Meidän on kyettävä säilyttämään saavuttamamme taso myös jatkossa ja löytämään lisää tapoja kestävämmän puuvillantuotannon tukemiseen”, IKEA-konsernin puuvillavastaava Pramod Singh toteaa.

Kaikki IKEA-tuotteissa käytettävä puuvilla on ollut kestävämmin tuotettua syyskuusta 2015 lähtien. Vielä jonkin aikaa myynnissä tulee olemaan myös joitakin tuotteita, jotka on valmistettu ennen syyskuuta, ja joissa käytetty puuvilla on tuotettu perinteisin menetelmin. IKEA-tuotteissa käytettävän puuvillan tärkeimmät tuottajamaat ovat Intia, Pakistan, Turkki, Kiina, USA ja Brasilia.

”IKEA-puuvillatuotteita kuten lakanoita, pyyhkeitä ja kankaita myydään Suomessa paljon ja niiden suosio on viime aikoina kasvanut voimakkaasti. Asiakkaamme ovat entistä kiinnostuneempia tuotteiden alkuperästä ja materiaaleista. Siksi on hienoa, että jatkossa voimme varmistaa myös näiden tuotteiden kestävän tuotannon ja näin parantaa ihmisten arkea sekä tuotantomaissa että suomalaisissa kodeissa”, IKEA Suomen kestävän kehityksen vastaava Annika Salo toteaa.

Siirtyminen kestävämmin tuotetun puuvillan käyttöön on pitkäkestoisen työn tulosta. Vuonna 2010 IKEA-konserni oli mukana perustamassa Better Cotton Initiative -järjestöä yhdessä Maailman luonnonsäätiö WWF:n ja muiden johtavien julkisten sekä yksityisten organisaatioiden kanssa.

Better Cotton Initiative

Better Cotton Initiative (BCI) on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tavoitteena on muuttaa kansainvälisen puuvillantuotannon käytäntöjä paremmiksi viljelijöiden, ympäristön ja toimialan tulevaisuuden kannalta. Järjestö pyrkii tuomaan Better Cotton -puuvillan kaikkien ulottuville ja tekee tavoitteen toteuttamiseksi yhteistyötä puuvillantuotannossa ja -käytössä eri tavoin mukana olevien toimijoiden kanssa ja pyrkii näin edistämään mitattavissa olevia ja jatkuvia parannuksia ympäristön, viljelijäyhteisöjen ja puuvillantuotantoalueiden talouden hyväksi.