Itämeren upeat lajit ja maisemat tarvitsevat lisää suojelua – tässä 12 suojelun arvoista aluetta

Suomen rannikolla on useita ainutlaatuisia vedenalaisia alueita, joiden suojelu on puutteellista tai sitä ei ole lainkaan. Esittelemme rannikoltamme 12 upeaa ja monimuotoista merenalaiskohdetta ja niissä esiintyviä lajeja, joita tavoittelemme suojelun piiriin.

Valitsemamme alueet ovat erityisen tärkeitä eri lajeille ja luontotyypeille. Tästä kertoo sekin, että kohteet kuuluvat Suomen ekologisesti merkittäviin vedenalaisiin meriluontoalueisiin. Silti niiden suojelu on hälyttävän vähäistä.

Suomen merellinen suojelualueverkosto suojelee tällä hetkellä vain noin neljäsosaa monimuotoisimmista ja arvokkaimmista merialueista. Tätä lukua on nostettava!

Tutustu kohteisiin ja niissä eläviin kasvi- ja eläinlajeihin alla olevassa kuvagalleriassa:

Nykyisin Suomen meripinta-alasta noin 11 prosenttia on suojelun piirissä. WWF:n tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä 30 prosenttia Itämeren, kuten myös muiden merten, pinta-alasta kuuluisi tehokkaaseen suojelualueverkostoon. Suojelualueesta kolmanneksen tulisi olla tiukan suojelun aluetta, jota saisi käyttää ainoastaan tieteellisen tutkimuksen vertailualueena.

Auta Itämeri-kummina

Itämeri on yksi maailman herkimmistä ja saastuneimmista meristä. Suojelemme Itämerta ja sen lajeja pitkäjänteisesti sisävesistämme saakka. Sinun tuellasi se on mahdollista.

Lahjoita alk. 10 €/kk

Auta Itämeri-kummina

Itämeri on yksi maailman herkimmistä ja saastuneimmista meristä. Suojelemme Itämerta ja sen lajeja pitkäjänteisesti sisävesistämme saakka. Sinun tuellasi se on mahdollista.

Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje

WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.

Tilaa uutiskirje