Äärimmäisen uhanalaiset kiljuhanhet lepäilevät Liminganlahdella – luonnonsuojelijat ja metsästäjät yhdistivät voimansa kiljuhanhen suojelemiseksi

Pohjois-Pohjanmaalla havaittiin tänä syksynä tuhansien metsähanhien joukossa äärimmäisen uhanalainen kiljuhanhipari. Nopeasti toimivan viestiryhmän ansiosta linnut saavat levähtää rauhassa ennen pitkää muuttomatkaa.

Liminganlahdelta ennen auringon nousua kantautuva mahtava kaakatus on merkki aamulennon alkamisesta. Tuhansista hanhista ja kurjista koostuvat parvet valmistautuvat lähtöön, määränpäänä lähiympäristön pellot, joilta tankataan ravintoa pitkää muuttomatkaa varten. Yöksi hanhet palaavat yöpymään lahdelle.

Lintutornissa hanhia tarkkailevat useat silmäparit kiikareiden, kaukoputkien ja kameran linssien läpi. Alueella on havaittu äärimmäisen uhanalaisia kiljuhanhia, jotka voi erottaa metsähanhista pienemmän koon, valkoisen otsakilven ja rinnassa komeilevien, jokaiselle hanhelle yksilöllisen tumman kuvioinnin  ansiosta. Lintuharrastajat ovat tulleet paikalle siinä toivossa, että näkisivät vilauksen näistä harvinaisista linnuista.

”Kiljuhanhen voi tunnistaa myös äänestä”, kertoo WWF:n kiljuhanhityöryhmän jäsen Risto Karvonen, joka on tullut paikan päälle jo aamuvarhain.

Kiljuhanhen ääni on selvästi metsähanhen törähdystä korkeampi ja viheltävämpi.

Liminganlahden ja Hailuodon seutu on aikanaan ollut kiljuhanhille tärkeä levähdyspaikka niiden syysmuutolla. Välissä ehti kuitenkin kulua 50 vuotta, joiden aikana kiljuhanhia ei lepäillyt alueella syksyisin, kunnes kolme vuotta sitten niistä tehtiin jälleen havainto. Arvellaan, että kova metsästyspaine sai kiljuhanhet valitsemaan toisen syysmuuttoreitin. Liminganlahdelle on nyttemmin perustettu metsästysrauhoitusalue, joka kerää runsaasti syymuutolle valmistautuvia hanhia ja muita vesilintuja.

Nyt on meneillään kolmas vuosi, kun kiljuhanhet ovat pysähtyneet vanhoille, tutuille levähdyspaikoilleen myös syysmuuton lomassa.

Nykyisin Pohjolan geneettisesti ja muuttoreiteiltään omaleimainen kiljuhanhikanta on alle 100 yksilön suuruinen. Kiljuhanhikannan kehitystä on seurattu maailmassa pisimpään juuri tällä alueella WWF:n kiljuhanhityöryhmän toimesta vuodesta 1965 alkaen.  2000-luvun alkuvuosina kevätmuutolla havaitut määrät kävivät alle kymmenessä yksilössä. Vaikka hanhien lukumäärä on viime vuosina kasvanut, ovat ne edelleen äärimmäisen uhanalaisia. Viimeisin varmistettu pesintä Suomessa on ollut vuonna 1995.

”Yhdenkin yksilön menetys olisi suuri takaisku kiljuhanhen suojelulle”, toteaa Liminganlahdelle saapunut WWF:n ohjelmajohtaja Petteri Tolvanen.

Lue myös: Äärimmäisen uhanalaisia kiljuhanhia lepäilee jälleen Oulun seudulla – WWF ja Suomen Riistakeskus kehottavat erityiseen varovaisuuteen vesilintujen metsästyksessä

Risto Karvonen laskee lintuja Liminganlahden lintutornissa.

Metsästäjät mukana suojelemassa kiljuhanhia

Kiljuhanhien tilanne on huolestuttanut myös alueen metsästäjiä. WWF ja Suomen riistakeskus ovat vedonneet Liminganlahdella vesilintuja metsästäviin, jotta alueella noudatettaisiin erityistä varovaisuutta silloin, kun kiljuhanhet ovat paikalla. Lajien tunnistaminen on haastavaa hämärissä olosuhteissa, joten metsästys ennen auringon nousua ja auringon laskun jälkeen on pyydetty lopettamaan.

”Tämän kaltainen yhteistyö nähdään pääsääntöisesti kaikkia osapuolia hyödyttäväksi, sillä kenenkään intresseissä ei ole hankaluuksien aiheuttaminen kiljuhanhille, saati itselleen siten, että vahingossa ampuu rauhoitetun linnun”, kertoo Veli-Matti Kangas Suomen riistakeskukselta.

Rauhoitetun kiljuhanhen tahattomastakin tappamisesta voidaan tuomita 6 391 euron korvauksiin.

Liminganlahtea ympäröiville alueille on koottu metsästäjien ja luonnonsuojelun avuksi WWF:n ylläpitämä viestiryhmä, jossa jaetaan tietoa kiljuhanhien saapumisesta, olinpaikoista ja poistumisesta. Tieto saadaan nopeasti ja laajasti eteenpäin paikallisille metsästäjille.

Metsästäjien havainnot kiljuhanhien liikkeistä tuovat arvokasta tietoa myös kiljuhanhien seurantaa tekeville.

Yhteistyö metsästäjien ja luonnonsuojelutoimijoiden välillä on toiminut sujuvasti, ja Kangas kertoo olevansa siihen tyytyväinen.

”Haluan kiittää WWF:n kiljuhanhiryhmää seurantatietojen jakamisesta sekä kaikkia metsästäjiä, jotka omalla toiminnallaan mahdollistavat sen, että kiljuhanhet saavat jatkaa turvallisesti matkaansa etelää kohti.”

Yhteistyön kruunaa yhteinen toive Pohjolan kiljuhanhikantojen elpymisestä tulevaisuudessa.

”Toiveissa on, että Oulun seudusta tulee jälleen merkittävä levähdysalue kiljuhanhille myös syysaikaan, ja että lajin tulevaisuuden näkymät paranisivat”, Kangas toteaa.

”Haluan kiittää WWF:n kil­ju­han­hi­ryh­mää seu­ran­ta­tie­to­jen jakamisesta sekä kaikkia metsästäjiä, jotka omalla toi­min­nal­laan mah­dol­lis­ta­vat sen, että kiljuhanhet saavat jatkaa tur­val­li­ses­ti matkaansa etelää kohti.”

Veli-Matti Kangas, Suomen Riistakeskus

”Haluan kiittää WWF:n kil­ju­han­hi­ryh­mää seu­ran­ta­tie­to­jen jakamisesta sekä kaikkia metsästäjiä, jotka omalla toi­min­nal­laan mah­dol­lis­ta­vat sen, että kiljuhanhet saavat jatkaa tur­val­li­ses­ti matkaansa etelää kohti.”

Veli-Matti Kangas, Suomen Riistakeskus

Kiljuhanhen mysteeri selvisi

Vuodesta 1984 toiminut WWF:n kiljuhanhityöryhmä on vuosikymmenten aikana selvittänyt kiljuhanhien mysteeriä: millainen on niiden muuttoreitti, ja minne linnut menevät talvehtimaan?

”Kiljuhanhet ovat erinomaisia lentäjiä. Ne voivat lentää Norjasta Kreikkaan jopa kahdessa päivässä, vain kahden lepäilyn voimin”, sanoo WWF:n kiljuhanhityöryhmän Risto Karvonen.

Kiljuhanhet lentävät vauhdikkaasti huimissa korkeuksissa, tuulista riippuen noin 60–100 kilometrin tuntivauhdilla.

Risto Karvonen ja Petteri Tolvanen ovat tutkineet kiljuhanhien liikkeitä jo vuosikymmenten ajan, eikä lajin muuttoreittien varsilta  löydy monta kolkkaa, minne ainakin jompikumpi ei olisi  tutkimusretkeillyt kiljuhanhien perässä. 1990-luvun puolivälissä tutkimustyön avuksi saatiin satelliittilähettimet, joista saatiin arvokasta tietoa kiljuhanhien muuttoreitin palapeliin. Tutkimusryhmä on tarponut  kuukausikaupalla Lapin tunturierämaissa, heitä on lennätetty helikopterilla Venäjän tundralle  ja ryhmä on majoittunut karuissa kenttäolosuhteissa Kazakstanin aroilla.

Työn ansiosta selvisi, että pesinnän onnistuminen vaikuttaa muuttoreittiin suuresti: onnistuneen pesinnän jälkeen valitaan suora lento perhekunnittain Norjasta Kreikkaan, kun taas epäonnistuneen pesinnän jälkeen kiljuhanhet kiertävät Kreikkaan paljon pidempää ja vaarallisempaa reittiä aina Siperian kautta.

Liiallinen metsästäminen etenkin talvehtimis- ja levähtämispaikoilla on suurin syy kiljuhanhikannan taantumiseen. Sen vuoksi näiden alueiden paikantamisella ja suojelulla on merkittävä vaikutus kiljuhanhien tulevaisuuteen. Uuden haasteen asettaan ilmastonmuutos, jonka myötä kiljuhanhen kuten monen muunkin lajin muuttoreitit ovat nopeassa muutoksessa.

Lue koko tarina kiljuhanhien mysteerin selvittämisestä: Vuosikymmeniä kiljuhanhien perässä – ”Miksi tuo hemmo seuraa meitä?”

 

Kirjoittaja: Heidi Volotinen

Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje

WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.

Tilaa uutiskirje

Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje

WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.

Sinua saattaa kiinnostaa