WWF:n tuore raportti valottaa merituulivoiman tulevaisuutta – Suomen panostettava sopivien alueiden selvittämiseen
WWF:n tuoreen selvityksen mukaan EU-jäsenmaat ovat varanneet riittävästi merialueita tuulivoimalle vuosien 2030 ja 2040 sähköntuotantokapasiteetin tavoitteisiin nähden. Merialuesuunnittelun laadussa ja luontoarvojen huomioimisessa riittää kuitenkin kirittävää.
Globaalin ilmastokriisin ratkaisemiseksi siirtyminen päästöttömään sähköntuotantoon on välttämätöntä. Se tarkoittaa sekä fossiilisilla polttoaineilla toimivien tuotantolaitosten alasajoa että uusiutuvien tuotantokapasiteetin lisäämistä myös Euroopassa.
”Merituulivoimaa tarvitaan huomattavasti enemmän vihreän siirtymän toteuttamiseksi. Samalla on huolehdittava siitä, että kapasiteetin lisääminen aiheuttaisi mahdollisimman vähän haittaa meriluonnolle”, sanoo WWF:n ilmasto-ohjelman johtaja Bernt Nordman.
Merituulivoimaa on mahdollista rakentaa alueen luonto huomioiden. WWF:n tuoreen selvityksen mukaan kahdeksan kymmenestä tutkitusta EU-maasta on varannut riittävästi tilaa tuulivoimarakentamiselle nykyisten suojelualueiden ulkopuolelta. Samaan aikaan on pidettävä mielessä, että EU:n suojeltujen merialueiden määrää ja kokoa on kasvatettava nykyisestä noin 12 prosentista vähintään 30 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.
”Raporttimme osoittaa, että huolellisella suunnittelulla sekä tuulivoimalle että merialueiden suojelulle asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa”, Nordman toteaa.
Suomen tavoitteet liian pieniä
WWF:n tänään julkaistussa raportissa on arvioitu myös Suomen tilannetta. Vuonna 2020 valmistuneessa Suomen merialuesuunnitelmassa on varattu riittävästi alueita vuosien 2030 ja 2040 merituulivoiman tuotantokapasiteetin tavoitteisiin nähden. Hallitus on kuitenkin päivittämässä tavoitteitaan ja valmistelee myös uutta merituulivoiman luvitusta ja kilpailutusta koskevaa lainsäädäntöä. Suomessa merituulivoiman kehittäminen ei myöskään ole rajoittunut merialuesuunnitelman esittämiin energiantuotantoalueisiin.
”Merialuesuunnitelman päivityksessä on panostettava merituulivoimalle sopivien alueiden selvittämiseen ja varmistettava, että hankkeiden kehitys ohjautuu näille alueille”, sanoo WWF:n meriasiantuntija Vanessa Ryan.
”Alueiden valinnan pitää perustua luotettavaan ja ajankohtaiseen tietoon lajien ja elinympäristöjen esiintymisestä, jotta haitalliset luontovaikutukset voidaan minimoida.”
Erityisesti tiedot syvempien merialueiden vedenalaisesta luonnosta ovat puutteellisia. Tietoa tulisi kerätä johdonmukaisesti vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelman kautta.
Vaikka merialueita on Suomen suunnitelmassa varattu riittävästi suhteessa tavoitteisiin, ovat Suomen ilmoittamat vuoden 2040 tavoitteet (5 000 MW) liian pieniä. Merituulivoiman kehittäjät ovat jo julkaisseet melkein kymmenkertaiset suunnitelmat. Vaikka Suomella on pitkä rannikko, merituulivoimalle soveltuvia, 10–50 metriä syviä alueita on rajallinen määrä.
”Jos ilmastonmuutosta ei hillitä, Itämeri ja muut merialueet jatkavat kohtalokasta lämpenemistään. Samaan aikaan merellisen suojelualueverkoston laajentamiselle on varattava riittävästi alueita, ja nykyisten suojelualueiden koskemattomuus on varmistettava”, muistuttaa Ryan.
WWF:n tuore selvitys New Horizons: The space needed for offshore wind energy in the EU by 2030 and 2040 tarkastelee kymmenen EU-jäsenmaan merituulivoimatavoitteita ja merialuesuunnittelua niiden julkaiseman tiedon pohjalta. Lisäksi raportissa arvioidaan 12 muun rannikkovaltion merituulivoiman kapasiteettia vuosina 2030 ja 2040. Merituulivoiman tarvitsemia alueita tarkastellaan niin sanotussa Paris Agreement Compatible (PAC) -skenaariossa, jonka ovat kehittäneet Climate Action Network ja European Environmental Board. Julkaisuun pääset tutustumaan tästä.
*Climate Action Networkin ja European Environment Boardin kehittämän PAC-skenaarion mukaan.
Tuulivoima
Tuulivoima on ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta yksi parhaista sähköntuotannon tavoista. Ihmisen ja luonnon hyvinvoinnin kannalta kriittisen tärkeä siirtymä vähäpäästöiseen sähköntuotantoon on toteutettava niin, että sen negatiiviset vaikutukset luonnolle ovat mahdollisimman vähäiset.