Jo kuusi vuotta yhteistyötä Itämeren puolesta Inkoossa – Västankvarniin valmistuu toinen kaksitasouoma

Inkoonjoen valuma-alueelle rakennetaan parhaillaan 800 metriä pitkää kaksitasouomaa. Kaksitasouoma toteutetaan, jotta alueen tulvahaasteita ja niistä johtuvaa vesistökuormitusta voidaan vähentää. WWF rakentaa uoman Metsä Groupin rahoittamana yhteistyössä Västankvarnin opetus- ja tutkimustilan kanssa.

Kaksitasouomat tukevat luonnon monimuotoisuutta kahdella tapaa: vähentämällä Itämereen valuvien ravinteiden määrää ja luomalla uusia elinympäristöjä maatalousmaisemaan. 

Uomat rakennetaan nimensä mukaisesti kahteen tasoon. Tasoista alempana on olemassa oleva uoma, jossa vesi virtaa kuivempaan aikaan. Ylempi taso taas toimii tulvatasanteena, jonne vesi nousee runsaammilla virtaamilla. Tasanteet pidättävät virtaavaan veteen jo päätyneitä ravinteita ja estävät ravinteiden huuhtoutumista tulvavesien mukana pellolta.  

“Veden ja maan rajapinnassa viihtyvä luonto hyötyy uoman rakentamisesta. Tämäkin kohde luo yli 1600 neliömetriä tulvaniittyä, jossa viihtyvät tulevaisuudessa erilaiset kasvit ja niistä riippuvaiset eliöt, kuten pölyttäjät”, kertoo WWF:n suojeluasiantuntija Viivi Kaasonen. 

Kaksitasouoman rahoittaa Metsä Group osana luontohankkeiden rahoitusohjelmaansa. 

“Tavoitteemme on vahvistaa luonnon tilaa omassa toiminnassamme uudistavan metsätalouden ja maankäytön ohjelmissa. Luontohankkeiden rahoitus on lisäinen ja vastikkeeton ohjelma ennallistamishankkeisiin. Vastakkainasettelun sijaan haluamme kehittää luontotoimijoiden verkostoja. Meidän näkökulmastamme WWF on luotettava ja suuntaa näyttävä asiantuntijaorganisaatio, jonka kanssa meillä on ollut ilo työskennellä”, sanoo Metsä Groupin johtava luontoasiantuntija Timo Lehesvirta. 

Uoma rakennetaan alueelle, jossa on ennen sijainnut järvi. Sen uudelleenrakentaminen ei ole mahdollista menettämättä laajoja alueita Västankvarnin pelloista. Kaksitasouoman kaltainen ratkaisu on hyvä kompromissi, sillä siitä hyötyvät sekä vesiluonto että paikallinen maatalous. 

WWF:n vesienhallintatyö pohjaa EU:n vesipuitedirektiiviin, jonka tavoitteena on saavuttaa vesien hyvä ekologinen tila vuoteen 2027 mennessä. Viimeisen vuosisadan aikana runsaasti soita, järviä ja kosteikoita on kuivatettu ja mutkittelevat uomat suoristettu maa- ja metsätalouden tarpeisiin. Luontaisten vedenviipymäpaikkojen häviäminen ojitusten myötä on laajasti heikentänyt valuma-alueiden vesienhallintaa. 

Vesienhallintaratkaisujen merkitys tulee korostumaan entisestään tulevaisuudessa, kun ilmastonmuutos lisää sateita ja leutoja talvia. Kaksitasouomien ja kosteikoiden rakentaminen onkin alueella olennainen ilmastonmuutokseen sopeutumisen keino.

Auta Itämeri-kummina

Itämeri on yksi maailman herkimmistä ja saastuneimmista meristä. Suojelemme Itämerta ja sen lajeja pitkäjänteisesti sisävesistämme saakka. Sinun tuellasi se on mahdollista.

Lahjoita alk. 10 €/kk

Auta Itämeri-kummina

Itämeri on yksi maailman herkimmistä ja saastuneimmista meristä. Suojelemme Itämerta ja sen lajeja pitkäjänteisesti sisävesistämme saakka. Sinun tuellasi se on mahdollista.