Näkökulma: Luonnonvarakeskuksen susikanta-arvio on paras, mitä saatavilla on

Luonnonvarakeskus (Luke) on viime aikoina joutunut puolustelemaan julkisuudessa arviotaan Suomen susikannan koosta. Kuten Luken erikoistutkija Mia Valtonen sanoo Aamulehden haastattelussa (AL 20.1.), Lukella on käytössään resursseihinsa nähden parhaat tutkimusmenetelmät.

Suteen liittyvissä konflikteissa on tutkitusti taustalla paljon muutakin kuin itse eläimeen liittyviä asioita. Niin Suomessa kuin muuallakin suteen liitetään sekä puoluepolitikointia että yleisempää, yhteiskuntaa polarisoivaa vastakkainasettelua.

Osa asetelmaa on kanta-arvioiden jatkuva kyseenalaistaminen olemattomin tai virheellisin perustein. Sama ilmiö esiintyy myös esimerkiksi saimaannorpan kohdalla verkkokalastusrajoituksista keskusteltaessa Myös Vesa Laitinen ihmettelee – perustellusti – kolumnissaan, miten sudenmetsästyksestä on tullut puoluepoliittinen kysymys.

Luken kanta-arvio perustuu useisiin eri tietolähteisiin ja parhaalla asiantuntemuksella niitä yhdistävään matemaattiseen malliin. Luken rakentama malli susikannan kehityksestä vuodenkierrossa on kansainvälisestikin esimerkillinen. Suden kanta-arvion kyseenalaistajilla ei ole ollut esittää uskottavia perusteita väitteilleen. Kunnollista tieteellistä näyttöä ei ole myöskään tukemaan väitettä siitä, että laillisen metsästyksen lisääminen vähentäisi susien salametsästystä.

Pitää paikkansa, että suotuisissa oloissa susikanta voi kasvaa melko nopeasti ja kestää oikein mitoitettua metsästystä siellä, missä suden aiheuttamia todellisia ongelmia halutaan vähentää. Susikanta on kuitenkin luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi jo ennen nyt meneillään olevaa sadan suden kiintiömetsästystä. Lisäksi kanta on jakautunut Itä- ja Länsi-Suomen erillisiin osakantoihin, joiden välillä on hyvin vähän yksilöiden vaihtoa. Koko valtava poronhoitoalue, joka on suden luontaista levinneisyysaluetta, on poliittisella päätöksellä tyhjennetty susilaumoista kokonaan Lapin suuria kansallispuistoja myöten. Siksi susikantamme ei aidosti ole tavoiteltavalla tasolla, jolla laji säilyy pitkällä aikavälillä elinvoimaisena osana luontaisia elinympäristöjään.

Meneillään olevan sudenmetsästyksen tavoite tappaa kokonaisia laumoja ei välttämättä ratkaise niitä ongelmia, joilla metsästystä on perusteltu. Ensinnäkin lauma saattaa hajota, ja ilman laumaa saalistavat sudet voivat aiheuttaa vain lisää ongelmia. Näin kävi vuosien 2015–2016 niin sanotun kannanhoidollisen sudenmetsästyksen epäonnistuneessa kokeilussa.

Toinen huomioitava seikka on se, että jos reviirialue on ollut sudelle suotuisa, tilalle tulee hyvinkin mahdollisesti uusi lauma.

Aamulehden pääkirjoituksen otsikossa todetaan, että susikeskustelu vaatii tietoa ja ymmärrystä (AL 18.1.). WWF on täysin samalla kannalla ja katsoo, että suden tappoluvat tulisi kohdistaa turvallisuus- ja vahinkoperusteisesti tilanteisiin, joissa sudet aidosti aiheuttavat vahinkoja, joita ei voida muilla keinoin estää. Ensisijaisen vaihtoehdon on oltava ennaltaehkäisy. Esimerkiksi kotieläinten suojaamisessa tehokkaita keinoja ovat muun muassa petoaidat ja laumanvartijakoirat.

Kirjoitus on alun perin julkaistu Aamulehden verkkosivulla 25. tammikuuta 2026.