EU:n lintu- ja luon­to­di­rek­tii­vit ovat suomalaisen luon­non­suo­je­lun kivijalka – niitä ei saa heikentää

Euroopan komissio aikoo arvioida lintu- ja luontodirektiivien toimivuutta vuoden 2026 aikana niin sanotulla stressitestillä osana EU:n sääntelyn sujuvoittamista ja kilpailukyvyn vahvistamista. Komission mukaan tavoitteena on selvittää, saavutetaanko direktiivien tavoitteet kustannustehokkaasti. Arvion on määrä valmistua lokakuussa.

Kustannustehokkuuden tavoittelu on sinänsä perusteltua. Myös WWF katsoo, että luonnonsuojelun ja ennallistamisen ratkaisuja kannattaa toteuttaa tavalla, joka tuottaa samanaikaisesti mahdollisimman paljon hyötyjä. Esimerkiksi peltojen tulvasuojelu vähentää vesistöjen ravinnekuormitusta ja hillitsee rehevöitymistä, samalla kun se turvaa peltojen viljelykäytön. Metsätuhojen ehkäiseminen taas voi vahvistaa sekä luonnon monimuotoisuutta että metsien hiilinieluja, samalla kun se ehkäisee taloudellisia tappioita metsän omistajalle.

Huoli lintu- ja luontodirektiivien stressitestistä liittyykin siihen, että sääntelyn “yksinkertaistaminen” voi käytännössä tarkoittaa luonnonsuojelun heikentämistä.

Komissio korostaa, ettei direktiivien tavoitteita ole tarkoitus vaarantaa. Silti aiemmat ympäristölainsäädännön keventämiseen liittyneet ehdotukset osoittavat, että ympäristönsuojelun tasoa voidaan heikentää myös silloin, kun tavoitteiden väitetään säilyvän ennallaan.

Tämä on ongelmallista erityisesti siksi, että luonnon tila heikkenee edelleen nopeasti Euroopassa. Vaikka luonnonsuojelulainsäädäntöä on vuosikymmenten aikana vahvistettu, lajien ja luontotyyppien uhanalaisuus lisääntyy ja niiden tilanne heikkenee. Tämä ei osoita, että sääntelyä olisi liikaa, vaan pikemminkin sen, että nykyisiä tavoitteita ei ole vielä onnistuttu toteuttamaan riittävän tehokkaasti.

Samaan aikaan luonto- ja ilmastokriisit aiheuttavat kasvavia riskejä myös eurooppalaisille yhteiskunnille ja talouksille. Luonnon köyhtyminen heikentää ruoantuotantoa, vesiturvaa, talouden vakautta ja yhteiskuntien turvallisuutta.

Siksi lintu- ja luontodirektiivejä ei pitäisi tarkastella ensisijaisesti hallinnollisena taakkana tai kilpailukykyongelmana. Keskeinen kysymys on se, miten niiden toimeenpanoa voidaan vahvistaa.

Direktiiveistä tehdyn toimivuusarvioinnin mukaan sääntely on tarkoituksenmukaista ja sen hyödyt selvästi ylittävät kustannukset. Arvioinnissa korostettiin erityisesti, että ilman riittävää rahoitusta direktiivien tavoitteita ei voida saavuttaa.

Luontokadon keskellä Eurooppa tarvitsee vahvempaa luonnonsuojelua, ei sen purkamista. Siksi lintu- ja luontodirektiivien stressitestin yhteydessä huomion pitäisi kohdistua ennen kaikkea toimeenpanon tehostamiseen ja luonnonsuojelun resurssien vahvistamiseen, ei sääntelyn heikentämiseen kustannusten vähentämisen nimissä.

Kuinka EU:n direktiivit vaikuttavat luonnonsuojeluun Suomessa?

Vuonna 1979 voimaan tullut lintudirektiivi ja vuonna 1992 hyväksytty luontodirektiivi muodostavat EU:n luonnonsuojelun perustan. Samalla ne ovat myös suomalaisen luonnonsuojelun kivijalka. Direktiivien tavoitteena on turvata lajien, elinympäristöjen ja luontotyyppien säilyminen elinvoimaisina pitkällä aikavälillä.

Direktiivit velvoittavat jäsenmaita suojelemaan luonnonvaraisia lintulajeja, uhanalaisia eläin- ja kasvilajeja sekä arvokkaita luontotyyppejä. Ne myös rajoittavat lajien tahallista tappamista, pyydystämistä ja häirintää sekä velvoittavat jäsenvaltiot perustamaan suojelualueita luonnon turvaamiseksi.

Näiden direktiivien pohjalta on rakennettu Natura 2000 -verkosto, maailman laajin koordinoitu suojelualueverkosto. Lisäksi direktiivit suojaavat erityisesti esimerkiksi liito-oravaa, saimaannorppaa, kaikkia lepakoitamme, viitasammakkoa, raakkua, maa- ja merikotkia, sekä ilvestä ja ahmaa.

Kyse ei kuitenkaan ole vain luonnosta. Direktiivit turvaavat samalla ekosysteemejä, joista myös ihmisten hyvinvointi, terveys ja talous ovat riippuvaisia. Toimivat ekosysteemit ovat välttämättömiä esimerkiksi puhtaalle vedelle, ruuantuotannolle ja ilmaston vakaudelle. Euroopan keskuspankin mukaan yli 70 prosenttia euroalueen yrityksistä on riippuvaisia vähintään yhdestä luonnon tarjoamasta ekosysteemipalvelusta.

Siksi luonnonsuojelua ei pitäisi nähdä kilpailukyvyn vastakohtana, vaan sen perustana.