Kuninkaallisten valtakunta kutistuu – leijonien määrä romahtanut huolestuttavasti

Ennen leijonat vaelsivat runsaslukuisina laajoilla alueilla Afrikassa. Nyt niiden määrä on romahtanut huolestuttavasti.

Viime vuosien aikana asiantuntijat ovat heränneet savannien lajeja uhkaavaan muutokseen: lajit, joiden tulevaisuudesta ei ole aiemmin tarvinnut kantaa suurta huolta, ovat yhtäkkiä ahdingossa. Kirahveista on tullut uhanalaisia, aroseeprojen lukumäärä vähenee huolestuttavasti ja savannien kuninkaina tunnetut leijonat ovat ahdingossa.

Kun alkuperäinen Disneyn Leijonakuningas-animaatio julkaistiin vuonna 1994, Simban ja kumppaneiden esikuvilla meni hyvin. Nyt, uuden elokuvan saatua ensi-iltansa 25 vuotta myöhemmin, leijonien määrä on romahtanut puolella.

Urosleijona katsoo sisään auton avoimesta etuikkunasta. Kuljettaja istuu etupenkillä.

Silmästä silmään. Aikuinen urosleijona hakee kontaktia turistiin Etelä-Afrikassa. Kestävästi toteutettu luontomatkailu tarjoaa paikallisille tuloja, joilla voidaan rahoittaa myös leijonien suojelua.

Ruohotasankojen ravintoketjun huipulla oleva leijona paljastaa ympäristönsä tilasta paljon. Sitä kutsutaan indikaattorilajiksi. Se tarkoittaa, että tutkimalla leijonien määrää ja populaatioiden muutoksia, saadaan koko elinalueen tilasta arvokasta tietoa. Jos leijonilla menee huonosti, koko savannilla menee huonosti.

Leijonien tilanne vaihtelee suuresti alueen mukaan: esimerkiksi Länsi-Afrikan eristäytyneet leijonapopulaatiot on luokiteltu jopa äärimmäisen uhanalaisiksi.

Suurimmat syyt leijonien määrän nopealle vähenemiselle ovat ihmisten toiminnassa. Elinympäristöjen katoaminen ja pirstaloituminen ja sitä seuraava saaliseläinten määrän väheneminen ovat leijonien suurimmat uhat. Leijonia elää tällä hetkellä vain kymmenellä prosentilla siitä alueesta, jolla niitä on ollut historiallisesti.

Myös salametsästys, leijonien osilla käytävä laiton kauppa sekä ihmisten ja villieläinten väliset konfliktit ovat uhka lajille. Leijonia metsästetään sekä ihmisten ruoaksi että kostoksi esimerkiksi karjan tappamisesta

Kaksi täplähyeenan pentua seisoo vierekkäin.

Hyeenanpentuja Liuwa Plainin kansallispuistossa Sambiassa. Hyeenat ovat nousseet puiston ykköspedoiksi leijonien vähentyessä.

Hyvä uutinen on, että leijonien populaatiot elpyvät melko nopeasti, mikäli ne saavat siihen mahdollisuuden. Etenkin suojelualueiden valvontaan ja kehittämiseen kannattaa panostaa, sillä niissä leijonilla on suurin mahdollisuus selviytyä ja lisääntyä. Paikallisten ihmisten tuki suojelulle on elintärkeää, sillä ilman sitä suojelu ei voi onnistua. Paikalliset hyötyvät leijonien olemassaolosta muun muassa luontomatkailun tulojen kautta. Leijona on yksi Afrikan safarimatkojen kohokohdista, jonka näkemisestä matkailijat ovat valmiita maksamaan.

WWF on luomassa yhdessä paikallisten asukkaiden, muiden järjestöjen, valtioiden ja viranomaisten kanssa suunnitelmaa, joka ohjaa kahdeksan itäisen ja eteläisen Afrikan leijonille tärkeän elinympäristön suojelua. Suunnitelman luomiseksi tarvitaan ennen kaikkea lisää tietoa, miten leijonien ja niiden saaliseläinten määrä vaihtelee alueiden ja valtioiden välillä. Tutkittu tieto antaa vahvan tieteellisen pohjan suojelutyölle. Suojelua tarvitaan, jotta eläimiä tallustelee tulevaisuudessa valkokankaiden lisäksi myös Afrikan savanneilla.

Mara Lion Project -hankkeen Michael Kaelo puhuu luokan edessä koululaisille.

WWF:n tukeman Maasai Maran leijonaohjelman projektipäällikkö Michael Kaelo kertoo koululaisille suojeluohjelmasta Ole Serin alakoulussa.

Nyt tarvitaan selkärankaa pelastaa luonnon monimuotoisuus

Selkärankaisten villieläinten määrä on romahtanut keskimäärin 60 % reilun 40 vuoden aikana. WWF:n yleiskummina tukesi menee aina sinne, missä avun tarve on suurin.

Auta Yleiskummina

Nyt tarvitaan selkärankaa pelastaa luonnon monimuotoisuus

Selkärankaisten villieläinten määrä on romahtanut keskimäärin 60 % reilun 40 vuoden aikana. WWF:n yleiskummina tukesi menee aina sinne, missä avun tarve on suurin.

Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje

WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.

Tilaa uutiskirje

Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje

WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.