Tiikeri on maailman suurin kissaeläin. Lajin tulevaisuus on näyttänyt pitkään synkältä, mutta viime vuosien suojeluponnistusten avulla luonnonvaraisten tiikerien määrä on saatu vihdoin kasvuun.
Tietoa tiikeristä
Tiikerien elinalue on hyvin pirstoutunut. Niitä elää kapeilla metsävyöhykkeillä pääasiassa Intian, Nepalin, Bhutanin, Venäjän Siperian ja Kaakkois-Aasian alueella. Aikoinaan tiikerien levinneisyysalue ulottui laajana itäisestä Turkista Indonesian saarille, mutta elinympäristöjen katoamisen ja salametsästyksen takia levinneisyysalue on kaventunut dramaattisesti. Olemme menettäneet lähes 96 prosenttia maailman villeistä tiikereistä verrattuna tilanteeseen 1900-luvun alussa. Kovan työn tuloksena tiikerikannat ovat kuitenkin alkaneet elpyä, ja yksilöiden määrä on kasvussa. Heinäkuussa 2023 The Global Tiger Forum arvioi luonnonvaraisten tiikereiden määräksi 5547 yksilöä. Arvio kannan koosta liikkuu kuitenkin 4688 ja 6250 yksilön välillä, koska kaikista tiikerimaista ei ole saatavilla tarkkaa lukua.
Tiikeriyksilöt voi erottaa etenkin niiden raidoista, joiden kuviointi on yhtä ainutlaatuinen kuin sormenjälkien. Tiikerit ovat saalistamisen mestareita. Ne saalistavat pääasiassa näkö- ja kuuloaistin avulla. Aikuinen tiikeri voi syödä jopa lähes 40 kiloa lihaa kerralla. Tiikerit ovat pääasiassa yksineläjiä, lukuun ottamatta emon ja poikasen tiivistä sidettä, ja ne tarvitsevat suuren reviirin. Reviirin suuruus riippuukin hyvin paljon saatavilla olevien saaliseläinten, kuten kauriiden, määrästä.
Aiemmin tiikerit jaoteltiin yhdeksään alalajiin niiden elinpaikan perusteella. Uusien taksonomisten tutkimusten perusteella vuonna 2017 kansainvälinen luonnonsuojelujärjestö IUCN luokitteli tiikerit kahteen alalajiin. Yleisin on Aasian mantereella elävä Panthera tigris tigris. Tämän alalajin tiikereitä elää sekä pohjoisessa, muun muassa Venäjän Siperiassa (amurintiikeri), että etelässä, kuten Etelä-Kiinassa, Intiassa, Nepalissa ja Bhutanissa. Toinen alalaji on sundantiikeri eli Panthera tigris sondaica. Sundantiikerin alalajista 1900-luvulla ovat kuolleet sukupuuttoon kaksi eri saarilla elävää populaatiota, balintiikeri ja jaavantiikeri. Sundantiikeriä elää enää ainoastaan Indonesiassa Sumatran saarella.
Voit oppia lisää tiikerin ravinnosta, lisääntymisestä ja elintavoista selaamalla alla olevaa kuvagalleriaa.
Tiikerin uhat
Elinalueiden katoaminen
Tiikerit ovat menettäneet 93 prosenttia niiden historiallisista elinalueista. Suurin syy elinympäristöjen katoamiseen on ihmisten levittäytyminen: infrastruktuurin rakentaminen ja metsien tuhoaminen maa- ja metsätalouden tieltä. Ihmisten ja tiikereiden elinalueiden risteäminen johtaa myös lisääntyneisiin ihmisten ja tiikerien välisiin konflikteihin. Pienenevillä alueilla elävät nälkäiset tiikerit saattavat saalistaa metsäalueiden reunamilla elävien ihmisten karjaa. Lisäksi paikalliset ihmiset saattavat joutua vaaraan esimerkiksi kerätessään polttopuita tiikerien kotimetsistä.
Salametsästys
Suuren uhan tiikereille muodostaa salametsästys. Tiikereitä salametsästetään niiden ruumiinosien takia, mutta myös kostoksi esimerkiksi karjan tappamisesta. Vanhoissa uskomushoidoissa tiikerien ruumiinosien uskotaan virheellisesti parantavan sairauksia, mutta tiikerin ruumiinosat ovat myös haluttuja statussymboleita joissain aasialaisissa kulttuureissa. Vuosina 2000–2022 yli 3300 villin tiikerin arvioidaan joutuneen laittoman villieläinkaupan uhriksi.
Geneettinen heikkeneminen
Tiikeriä uhkaa lisäksi geneettisen vaihtelun väheneminen. Tämä on seurausta kannan pienenemisestä ja pirstoutumisesta eristyneisiin populaatioihin. Tiikerikantojen geneettinen heikkeneminen on vaikuttanut kielteisesti muun muassa jälkeläisten kokoon ja elinkykyyn sekä urostiikereiden hedelmällisyyteen.
Miten suojelemme tiikereitä?
Tavoitteenamme oli yhdessä 13 tiikerivaltion kanssa tuplata luonnonvaraisten tiikerien määrä vuoden 2010 tasosta vuoteen 2022 mennessä. Vuonna 2010 tiikereiden määrä oli historiallisen alhainen, noin 3 200 tiikeriä. Heinäkuussa 2023 The Global Tiger Forum arvioi luonnonvaraisten tiikereiden määräksi 5 547. Määrä kasvoi noin 74 % vuoteen 2010 verrattuna. On kuitenkin huomioitava, että kanta-arvio liikkuu 4688 ja 6250 yksilön välillä, koska kaikista tiikerimaista ei ole saatavilla tarkkaa lukua.
Sinnikäs työ on tuottanut tulosta esimerkiksi Nepalissa: maa onnistui ensimmäisenä maailmassa tuplaustavoitteessa ja lähes kolminkertaisti luonnonvaraisten tiikerien määrän. Bhutanissakin tiikerien määrä on kasvanut neljänneksellä verrattuna vuoteen 2015. Suurimmassa osassa Kaakkois-Asiaa tiikerikanta on kuitenkin pienentynyt ja Laosista, Vietnamista sekä Kambodzasta tiikeri on hävinnyt. Vaikka tiikerikannan kasvu on epätasaista ja haurasta, se on kuitenkin suojeluvoitto. Tiikerikannan suotuisan kehityksen turvaamiseksi tarvitaan nyt entistä enemmän panostusta ja poliittista sitoutumista suojeluun.
-
Suojelemme tiikerin elinalueita Aasiassa
Suurin osa tiikereistä elää suojelualueilla, joista monien perustamista, kehittämistä, ylläpitoa ja valvomista tuemme. Koska tiikerit liikkuvat valtavan laajoilla alueilla, tuemme metsien ja suojelualueiden yhdistävien metsäkäytävien perustamista, joita pitkin eläimet pääsevät liikkumaan alueiden välillä. Työtä tehdään muun muassa Suomen ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroilla ja WWF-kummien tuella.
-
Ehkäisemme tiikereillä ja muilla lajeilla käytävää laitonta kauppaa ja salametsästystä
Toimimme yhdessä villieläinten laitonta kauppaa valvovan TRAFFICin kanssa pysäyttääksemme kansainvälisen laittoman villieläinkaupan. Vähennämme tiikerienosien kysyntää Aasiassa kampanjoimalla laitonta kauppaa vastaan ja työskentelemällä tiiviisti maiden hallitusten kanssa ongelman ratkaisemiseksi. Olemme saaneet aikaan hyviä tuloksia esimerkiksi Nepalissa, missä tiikereiden ja sarvikuonojen salametsästys on saatu kitkettyä lähes kokonaan.
-
Tuemme tiikerien elinalueiden lähettyvillä elävien ihmisten toimeentuloa
Tuemme tiikerien ja muiden villieläinten elinalueiden lähettyvillä elävien ihmisten toimeentuloa. Yhdessä paikallisten kanssa kehitämme ja tuemme tiikereiden kotimetsiä säästäviä käytäntöjä, kuten biokaasua ja kestäviä elinkeinoja, kuten ekomatkailumajoitusta. Lisäksi esimerkiksi Nepalissa tuemme ja varustamme paikallisten vapaaehtoisia salametsästyksen vastaisia kyläpartioita.
-
Työskentelemme yhdessä paikallisten ihmisten kanssa tiedon lisäämiseksi
Olemme saaneet hyviä tuloksia aikaan yhdessä hallituksen, koulujen ja muiden järjestöjen kanssa muun muassa Nepalissa. Ihmisten asenteet villieläimiä kohtaan ovat muuttuneet, ja suuri osa paikallisista tuntee suurta ylpeyttä luonnostaan ja villieläimistään. Edistämme myös sopuisaa rinnakkaiseloa.
-
Seuraamme ja kartoitamme tiikerikannan kokoa
Muun muassa riistakameroilla kerätyn tiedon avulla voimme kohdistaa eri alueiden suojelutoimia yhä tehokkaammin.
Haluatko auttaa tiikereitä?
Auta Kissaeläin-kummina
Uhanalaisten kissaeläinten tulevaisuus on veitsenterällä. Ikonisten lajien ahdingon syynä on elinalueiden hävittäminen, salametsästys ja ilmastonmuutos. Katso, mitä kaikkea tuellasi saadaan aikaan.
Auta Kissaeläin-kummina
Suojele tiikereitä yrityslahjoituksella
Olemme menettäneet lähes 97 prosenttia maailman villeistä tiikereistä reilun sadan vuoden aikana. Suojelutoimien avulla luonnonvaraisten tiikerien määrä on kuitenkin saatu vihdoin nousuun. Lahjoittamalla tiikerille yrityksesi on turvaamassa tämän uhanalaisen lajin tulevaisuutta.