Omistatko osakkeita? Näin voit tehdä ilmastotoimia sijoituksillasi

Yli 800 000 tavallista suomalaista omistaa osakkeita. Piensijoittaja iloitsee tilille kilahtavista osingoista, mutta osakkeilla voi pyrkiä vaikuttamaan myös yhtiön toimintaan, esimerkiksi kannustaa tätä ilmastotoimiin. Tähän mahdollisuuteen on tarttunut myös WWF yhdellä energiayhtiö Fortumin osakkeellaan.

Monen suomalaisen sijoitussalkusta löytyy Fortumin osakkeita. Yhtiön ilmastotoimet ovat olleet viime aikoina pinnalla, kun yhtiön hallitus suositteli yhtiökokousta hylkäämään WWF:n aloitteen ilmastotavoitteiden kirjaamisesta Fortumin yhtiöjärjestykseen. Aloitteen mukaan Fortumin tulisi arvioida liiketoimintansa ilmastoriskit sekä tehdä suunnitelma toimintansa sopeuttamisesta Pariisin sopimuksen mukaiseen 1,5 asteen lämpenemisrajaan.

Mitä tehdä, jos yhtiön suunnitelmat tuntuvat omien arvojen vastaisilta? Pitäisikö osakkeista luopua vai voiko asiaan vaikuttaa?

Luopuminen ei ole ainoa vaihtoehto, sillä osakkeiden omistaminen tuo mukanaan puhe- ja päätösvaltaan liittyviä oikeuksia. Osakkeenomistaja voi pyrkiä vaikuttamaan yhtiön suuntaan ja tavoitteisiin.

WWF omistaa yhden Fortumin osakkeen, jonka avulla yhtiökokousaloite oli mahdollista tehdä. Fortumin ilmastotavoitteisiin vaikuttaminen onkin hyvä esimerkki siitä, miten niin iso kuin pieni sijoittaja voi kannustaa yritystä vastuullisuuteen ja ilmastotoimiin.

Millaista valtaa yksittäisillä osakkeilla on?

Osakeyhtiön käytännön toiminnasta vastaa yhtiön johto, ja siksi osakkeenomistajan vaikuttamisen paikka on yhtiökokous. Jokainen osakkeenomistaja saa esittää kokouksessa toimitusjohtajalle kysymyksiä, kertoa kantansa asialistalla olevista asioista ja äänestää kannattamiensa asioiden puolesta.

Jos toimii hyvissä ajoin ennen kokousta, voi tehdä aloitteen kokouksessa käsiteltävästä asiasta. Jokaisella osakkeella pääsääntöisesti on yksi ääni, eli mitä enemmän osakkeita omistaa, sitä enemmän on valtaa.

”Julkisuudessa korostetaan usein virheellisesti, että osakkeenomistajien pitäisi pysytellä taka-alalla eikä ottaa kantaa yhtiön toimintaan. Tämä jättää huomioimatta osakkeenomistajille yhtiökokouksessa kuuluvan päätösvallan. Suomessa osakkeenomistajien kannattaisi kertoa nykyistä avoimemmin, mihin suuntaan he toivovat yhtiöiden kehittyvän”, sanoo WWF:n oikeudellinen neuvonantaja Raija-Leena Ojanen.

WWF:n työntekijä ilmastomarssilla Saksassa COP23-kokouksen aikana vuonna 2017.

WWF:n työntekijä protestoi hiilivoimaa vastaan vuoden 2017 COP23-kokouksen aikaan järjestetyllä ilmastomarssilla.

Esimerkkinä Fortum – mihin WWF haluaa vaikuttaa yhdellä osakkeellaan?

Energia-ala on todella merkittävässä roolissa ilmastonmuutoksen torjunnassa. Jotta Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet voivat toteutua, fossiilisista polttoaineista pitäisi päästä eroon nopeassa aikataulussa ja siirtyä uusiutuviin energianlähteisiin.

Fortum julistaa nettisivuillaan toimivansa ”puhtaamman maailman puolesta”, mutta energiayhtiö tuottaa edelleen sähköä ja lämpöä fossiilisilla polttoaineilla, kuten maakaasulla ja kivihiilellä. Etenkin Venäjällä yhtiön toiminta tuottaa paljon kasvihuonekaasupäästöjä. Fortumin omistaman kivihiilituotannon määrä on myös kasvamassa, sillä yhtiöstä tulee pian saksalaisen Uniperin enemmistöomistaja. Uniper on energiayhtiö, jonka tuotanto nojaa suurelta osin fossiilisiin polttoaineisiin.

”Jos ehdotuksemme hyväksytään, Fortumin johdon pitää laatia aikataulutetut suunnitelmat muun muassa kivihiilivoimalaitosten alasajosta. Siksi haluamme kannustaa kaikkia Fortumin osakkeenomistajia käyttämään päätösvaltaansa ilmaston hyväksi. Suomen valtio on pääomistajana ratkaisevassa roolissa, mutta jokainen osakkeenomistaja voi ilmaista kantansa”, Ojanen kertoo

Fortum on poikkeus WWF Suomen sijoitussalkussa, sillä periaatteemme kieltävät ydinvoimaan, öljyyn, kaasuun ja hiileen sijoittamisen. Lisäksi noudatamme kansainvälisen WWF-verkoston vastuullisen sijoittamisen ohjeita.

”Se, että omistamme yhden Fortumin osakkeen, on poikkeus, joka vahvistaa säännön. Ilmastonmuutoksen hillitseminen on yritysmaailman ja luonnon yhteinen etu. Osakkeenomistajan oikeuksilla voimme nostaa tärkeitä arvoja esiin niin yhtiön sisällä kuin julkisessa keskustelussa. Ilmastonmuutoksen torjumisen puolesta täytyy puhua”, Ojanen toteaa.

Omistatko Fortumin osakkeita? Näin toimit ilmaston puolesta

  • Ilmoittaudu mukaan yhtiökokoukseen hyvissä ajoin, viimeistään 12.3. kello 16 mennessä. Ilmoittautumislomakkeen ja lisää tietoa kokouksesta löydät täältä.
  • Tule paikalle yhtiökokoukseen tiistaina 17.3. kello 11.
  • Tutustu WWF:n yhtiökokoukselle tekemään ehdotukseen. Äänestä ehdotuksen puolesta!
  • Voit myös valmistella toimitusjohtajaa varten ilmastoa koskevan kysymyksen, jonka esität kokouksessa.

Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje

WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.

Tilaa uutiskirje

Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje

WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.