WWF:ltä saat vinkkejä ja käytännön työkaluja ympäristökasvatukseen ja kestävän elämäntavan edistämiseen. Maksuttomat, valmiit oppimateriaalit sopivat eri-ikäisten kestävyyskasvatukseen, moniin oppiaineisiin sekä aikuisopetukseen. Lisäksi tarjoamme esimerkiksi vierailijoita, tapahtumakonsepteja, ohjeita ympäristövaikuttamiseen, nuorten toimintaryhmän sekä koulutusta kasvattajille.
Ideoita ympäristökasvatukseen

Koulutukset kasvattajille

Monialaiset oppimiskokonaisuudet

Alakoulujen tapahtumapäivä WWF-Tempaus

Ympäristökasvatuksen kumppanuudet
Ajankohtaista

Luontolivessä kuvataan ensimmäistä kertaa ikinä planktonia
Planktonkamerassa kuvataan 14.–15.4. mikroskooppisen pieniä leviä reaaliajassa merivedestä Utön saarelta. Liven kautta pääsemme kurkistamaan vedenalaiseen mikroskooppiseen maailmaan ja oppimaan planktonlevien tärkeästä roolista Itämeren ekosysteemissä. Ota Planktonlive osaksi opetusta materiaaliemme avulla!

Luontolivessä kuvataan ensimmäistä kertaa ikinä planktonia

Ympäristökasvatuksen kuntavaaliteesit
Kunnat koulutuksen järjestäjinä ovat avainasemassa kestävän kehityksen edistämisessä Suomessa. WWF yhdessä muiden ympäristö- ja kasvatusalan järjestöjen kanssa julkaisi viisi vaaliteesiä kevään kuntavaaleihin. Lue teesimme ja äänestä kuntavaaleissa kestävän koulutuksen puolesta!

Ympäristökasvatuksen kuntavaaliteesit
Mitä ympäristökasvatus on?
Ympäristökasvatus on toimintaa, joka tukee yksilöitä niiden tietojen, taitojen ja asenteiden omaksumisessa, joita tarvitaan vastuulliseen ja luontoa suojelevaan elämään. Ympäristökasvatuksen avulla vahvistetaan yksilöiden luontosuhdetta, vähennetään ihmistoiminnan negatiivisia vaikutuksia ympäristöön ja rakennetaan kestävän kehityksen mukaista yhteiskuntaa.

Ympäristökasvatusta voi toteuttaa missä tahansa, missä yksilöt kohtaavat ja toimivat: ulkona moninaisissa ympäristöissä, sisätiloissa arjen tilanteissa ja erilaisissa yhteisöissä – myös verkossa ja virtuaaliympäristöissä.

Ympäristökasvatukseen kuuluu olennaisesti elinikäinen oppiminen: kaikenikäiset omaksuvat uutta, vain oppimisen tavat, kiinnostukset ja sisällöt vaihtelevat. Vaikuttavinta ympäristökasvatus on, kun se on ikätasolle sopivaa, oppijalähtöistä ja motivoivaa. Liike, leikkimielisyys, moniaistillisuus, taide ja oivalluttaminen sopivat monille ikäryhmille.

Peruskoulussa ympäristökasvatus tähtää siihen, että lapset ja nuoret omaksuvat ekososiaalisen sivistyksen. ”Ekososiaalisen sivistyksen johtoajatuksena on luoda elämäntapaa ja kulttuuria, joka vaalii ihmisarvon loukkaamattomuutta, ekosysteemien monimuotoisuutta ja uusiutumiskykyä sekä samalla rakentaa osaamispohjaa luonnonvarojen kestävälle käytölle perustuvalle kiertotaloudelle. Ekososiaalinen sivistys merkitsee ymmärrystä erityisesti ilmastonmuutoksen vakavuudesta sekä pyrkimystä toimia kestävästi.” (POPS 2014, s.16.)

WWF:n ympäristökasvatustoiminnan tavoitteena on kasvattaa aktiivisia ympäristökansalaisia, jotka ymmärtävät luonnon merkityksen, elävät arjessaan vastuullisesti ja edistävät yhteisöissään ja yhteiskunnassa muutosta maapallon kannalta kestäviin toimintatapoihin.

WWF toteuttaa ympäristö- ja kestävyyskasvatusta ympäri maailman. Voit tutustua WWF Education & Engagement -verkoston tavoitteita ja toimintaa avaavaan Together for Action 2030 -strategiaan tai WWF:n kansainvälisiin opetusmateriaaleihin.
Vinkkejä ympäristökasvatukseen eri kohderyhmille
Varhaiskasvatuksessa rakennetaan perustaa kestävälle elämäntavalle. Ympäristökasvatus pienimpien kanssa on luonnossa oloa ja luonnon tutuksi tekemistä, eläytymistä muiden lajien elämään sekä arjen pieniä tekoja. Eskarit voivat harjoitella koululaisen taitoja luontoteemaisin tehtävin ja askarteluin, kierrätysmateriaaleista tietenkin. Valmista opetusmateriaalia esimerkiksi:
Alakouluikäisten ympäristökasvatus keskittyy luontosuhteen vahvistamiseen monin tavoin, erityisesti lähiluonnon havainnointiin sekä uteliaisuuden ja empatian herättämiseen muita lajeja kohtaan. Oppilaiden kanssa tutustutaan erilaisiin elinympäristöihin ja opitaan niiden toiminnasta – keinoina myös taide ja kädentaidot. Luokkana pohditaan ja laaditaan yhteisiä kestävän elämän toimintamuotoja arkeen, ja toteutetaan monialaisia ympäristöprojekteja. Alakoulun kestävyyskasvatukseen sopii myös lauantaikoulupäivä tai liikuntapäivä luonnon puolesta. Valmista opetusmateriaalia esimerkiksi:
Kestävän elämäntavan omaksuminen on olennainen osa tämän hetken nuoren kasvua. Yläkoululaisten kestävyyskasvatus on ympäristöaiheiden yhdistämistä käytännön arkeen sekä kuluttajataitojen ja vaikuttamisen opettelua. Kestävää kehitystä käsitellään eri oppiaineissa, myös taito- ja taideaineissa, ja opetukseen tuodaan käytännön esimerkkejä kestävästä elämäntavasta. Yläkoululaisia ohjataan jo pohtimaan globaalia mittakaavaa ja toiminnan mahdollisuuksia. Valmista opetusmateriaalia yläasteen kestävyyskasvatukseen esimerkiksi:
Osallisuus, toimijuus ja yhteisöllisyys korostuvat lukiolaisten ympäristökasvatuksessa. Lukio-opetus antaa vahvan tietosisällön, joten sen vastapainoksi ja tiedon soveltamiseksi toteutetaan käytännön ympäristöprojekteja. Opiskelijat voivat ottaa ohjat käsiinsä niin opiskelussa kuin kouluyhteisön toiminnan muuttamisessa ympäristövastuullisemmaksi. Tavoitteena lukiolaisten kestävyyskasvatuksessa voi olla aktiivinen ympäristökansalaisuus, systeeminen ymmärrys ja globaalivastuu. Lukioon soveltuvia aineistoja
Luonnontieteellinen ymmärrys ja arjen ympäristötaidot ovat sekä yleissivistystä että olennaista ammatillista osaamista. Kestävyyskasvatus ammatillisissa opinnoissa vahvistaa ympäristöosaamista, motivoi vastuullisuuteen ja tarjoaa konkreettisia toiminnan esimerkkejä. Yhteisten tutkinnonosien kestävän kehityksen osaamistavoitteita tukevia WWF:n aineistoja ovat esimerkiksi:
Ilmastonmuutos ja luontokato koskettavat nuoria. Tarjoamalla mahdollisuuksia toimia niiden estämiseksi ja positiivisten luontovaikutuksen lisäämiseksi, voimme lisätä hyvinvointia ja vahvistaa nuorten luottamusta hyvään tulevaisuuteen. Nuorten vapaa-ajantoiminnassa, kerhoissa ja leireillä ympäristökasvatus tarjoaa keskusteluja, ulkotoimintaa, pelejä, talkootöitä sekä erilaisia vaikuttamisen keinoja. Hyödyllisiä materiaaleja:
Ympäristökasvatus tuo aikuiset oppijat elämän merkityksellisyyden äärelle. Se kannustaa pohtimaan, kuinka voimme elää vastuullista, tuottavaa ja luontoa suojelevaa elämää. Aikuisille suunnattu ympäristökasvatus on hyvinvointia luonnosta, kestävää elämäntapaa sekä vaikuttamisen paikkoja arjessa ja työelämässä. Aikuisopetukseen sopivia aineistoja kestävyyskasvatukseen esimerkiksi: