Minne sudet katoavat?

On aurinkoinen aamu maaliskuun puolivälissä. Kevät on poikkeuksellisen aikainen, ja jo aamulla ilma on lämmin, vaikka yöllä oli pakkasta. Lumet ovat suurelta osin sulaneet, jäljellä on vain rippeitä varjopaikoissa.

Kontiolahtelainen Juha Romppanen kääntää autonsa maantieltä hiljaiselle soratielle. Hän on pitkään seuraillut susien jälkiä harrastuksekseen kotikulmillaan.

”Tässä se oli, tämän tien varressa”, hän sanoo ja ajaa hissukseen pitkin metsäautotietä, jonka läheisyydessä eräs metsästyskoira kohtasi loppunsa. Se ei ollut jahdissa, vaan vapaana metsässä ulkoilemassa.

Sudet tappavat metsästyskoiria, koska ne kokevat koirat kilpailijoikseen omalla reviirillään. Ne voivat toimia samoin, jos paikalle osuu vieras, laumaan kuulumaton susi.

Susien tappama koira nostatti kovan porun ja tapauksen seurauksena yksi susi tapettiin poikkeusluvalla. Romppanen tulkitsee asian niin, etteivät paikalliset metsästäjät halunneet, että susi löytäisi itselleen parin, jolloin alueelle syntyisi susilauma.

Tämä tapaus oli Romppaselle kimmoke alkaa seurata susien jälkiä. Hän ehti toimia kolme vuotta petoyhdyshenkilönä, eli vapaaehtoisena, joka kerää, tarkistaa ja kirjaa suurpetohavaintoja. Vuoden 2026 alussa hän lopetti tehtävässä, kun susien kiintiömetsästys alkoi. Se oli vastalause. Hän ei halunnut helpottaa metsästystä ilmoittamalla omia havaintojaan susien jäljistä. Lisäksi Romppasta korpesi hänen mielestään liian heppoisin perustein kirjatut susihavainnot. Esimerkiksi toistuvien pihakäyntien kirjaaminen saattaa lopulta johtaa poikkeusluvan myöntämiseen suden tappamiseksi.

”Olen vuosien varrella huomannut, miten ahtaalle uhanalaiset eläimet ajetaan Suomessa. Luontoon kuuluvat niin saalistajat kuin saalistettavatkin”, Romppanen sanoo.

Romppanen nousee autosta ja lähtee kävelemään metsäautotietä pitkin. Tällaisia hiljaisia teitä on Suomessa noin satatuhatta kilometriä. Tietä reunustavat hakkuuaukot, taimikot ja eri-ikäiset metsät.

Täällä Kolin–Kontiolahden alueella Pohjois-Karjalassa elää Luonnonvarakeskuksen dna-seurantatietojen mukaan kaksi susiparia. Tuoreimmat tiedot ovat maaliskuulta 2025, uudet julkaistaan kesäkuussa 2026. Tälle alueelle ei myönnetty lupia kiintiömetsästykseen, mutta kuluneen vuoden aikana kolme sutta on silti kuollut ihmisen takia.

Yksi susi löytyi Kontiolahdelta tienposkesta syyskuussa 2025. Se toimitettiin Ruokavirastoon ruumiinavaukseen. Raportin mukaan suden ”Ravitsemustila ja lihaskunto oli normaali […] Hampaat  olivat vaihtumassa pysyviin, osa oli vielä maitohampaita”.

Kyseessä oli nuori naaras, johon auto oli törmännyt rajusti: ”Kallo oli murskana, kaula oli alaosasta poikki, […] Henkitorvi oli poikki […] Lannerangan takaosa ja lantio olivat murskana”, Ruokaviraston susiraportti-lomakkeella luetellaan.

Kaksi muuta sutta tapettiin. Marraskuussa 2025 metsästäjä ampui suden, joka oli hyökännyt hänen metsästyskoiransa kimppuun. Toinen yksilö tapettiin tammikuussa 2026 poliisin määräyksestä toistuvien pihakäyntien takia.

Romppasella on pelko, että susia kuolee muutenkin kuin laillisesti.

Järvi-Suomesta puuttuvat susireviirit

”Dna-havaintojen perusteella tiedämme, että suuri osa Suomessa syntyneistä suden pennuista ja vaeltavista susista tavataan kerran. Jos yksilö elää pitkään Suomessa, se todennäköisesti perustaa jossain vaiheessa reviirin ja siten luultavasti tulee vastaan joko näytekeräyksessä tai sitten kuolleena”, Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Mia Valtonen kertoo.

Sitä, miksi tai mihin susia katoaa, ei tiedetä. Itä-Suomessa myös reviirien määrä on ollut 2020-luvulla hienoisessa laskussa lukuun ottamatta vuotta 2025. Lännempänä Järvi-Suomessa on suoranainen reviirityhjiö, vaikka läntisessä Suomessa reviirien määrä on koko ajan kasvanut. Suuria järviä tarjotaan toisinaan syyksi susien puuttumiselle Järvi-Suomesta, mutta Valtonen huomauttaa, että susireviireitä on ollut Saimaan ympäristössäkin.

”Järvi-Suomessa on vuosien varrella havaittu vain yksittäisiä, yleensä lyhytikäisiksi jääneitä susireviireitä. Ei ole kuitenkaan mitään syytä, miksi susi ei siellä pärjäisi, sillä sudelle sopivaa elinympäristöä on tarjolla yhtä lailla siellä kuin muuallakin”, Valtonen sanoo.

Se tiedetään, etteivät Pohjois-Karjalasta katoavat nuoret sudet merkittävissä määrin siirry pohjoiseen poronhoitoalueelle, vaikka yksittäisiä yksilöitä sinne on vaeltanutkin. On myös epätodennäköistä, että suurin osa pennuista lähtisi Venäjälle, missä on susia omasta takaa ja reviirit asuttuja.

Poronhoitoalueelta on 2020-luvulla ammuttu vuosittain poikkeusluvilla 21–52 sutta. Niistä 1–14 ovat olleet dna-seurannan perusteella ennestään tuttuja, jossakin päin Suomea syntyneitä pentuja. Suurin osa poronhoitoalueella tapetuista susista ammutaan itärajan tuntumassa, koska todennäköisesti suurin osa niistä saapuu Suomeen Venäjältä.

”Tavalliset miehet” susikäräjillä

Juha Romppasen mielestä Pohjois-Karjalan sudet eivät ole turvassa. Hän kiertelee metsäautoteitä, koska haluaa tarkkailla Kontiolahden ja Kolin alueella liikkuvien susien ja ihmisten jälkiä. Romppanen uskoo, että hänen läsnäolonsa ja maastoon jättämänsä jäljet ehkäisevät laittomuuksia.

Romppasen pelot eivät ole tuulesta temmattuja.

Keväällä 2023 paljastui Suomen laajimmaksi osoittautunut metsästysrikoskokonaisuus Lapinlahdella Pohjois-Savossa. Ylen jutun mukaan poliisi luonnehti salametsästyksestä epäiltyjä ”tavallisiksi miehiksi”. Epäiltyjä oli yli 30, ja paljastuneet rikokset olivat tapahtuneet vuosina 2019–2023. Metsästysrikoksista tuomittiin 26 miestä huhtikuussa 2025, mutta tuomio ei ole lainvoimainen. Tapauksen käsittely jatkuu hovioikeudessa toukokuussa 2026. Kaksi tuomituista toimivat petoyhdyshenkilöinä. Toinen esimerkki on maaliskuulta 2020. Silloin rajavartijat löysivät lieksalaisen eläkeläisen kotoa strykniininitraattia, kaliumsyanidia ja ksylitolia. Niillä voidaan myrkyttää susia.

Tapaus alkoi paljastua vuotta aikaisemmin strykniinimyrkytykseen kuolleen metsästyskoiran takia. Tutkinnan myötä viranomaiset alkoivat epäillä, että eläkeläismies myrkyttää susia. Kun rajavartijat seurasivat häntä metsäautotiellä, he löysivät miehen tienposkeen asettaman jauhelihapalan, jonka sisältä paljastui valkoista ainetta. Löytö johti kotietsintään.

Tutkinnassa kävi ilmi, että eläkeläinen oli kaupannut myrkkyjä muillekin metsästäjille ja opastanut niiden käytössä. Hän sai tuomioksi neljä kuukautta ehdollista vankeutta, muiden tuomitsemiseen ei löytynyt näyttöä.

Muitakin tuomioon johtaneita tapauksia on.

Viheliäistä piilorikollisuutta

”Susien ja ilvesten laiton pyynti naamioidaan lähes poikkeuksetta luvallisen metsästyksen, kuten jänis- tai kettujahdin taakse”, sanoo ylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen Itä-Suomen poliisista.

”Tämäntyyppinen ilmiö voi hyvin”, hän lisää.

Esimerkiksi Lapinlahdella paljastuneessa laajassa metsästysrikosvyyhdissä oli toimittu laillisen metsästyksen varjolla.

Vakavat metsästysrikokset ovat piilorikollisuutta, aivan kuten lähisuhdeväkivalta tai huumerikollisuuskin. Susien laittoman pyynnin yleisyys ja todellinen laajuus eivät käy ilmi tilastoista.

Paradoksaalista on, että Suomessa susia tapetaan laittomasti eniten siellä, missä niitä on vähiten: idässä ja pohjoisessa.

Eniten susia elää Lounais-Suomessa.

Tiheä susikanta johtuu osin runsaista kauriskannoista, mutta se ei ole ainut syy. Lounaassa sudet saavat elää, niitä ei tapeta.

”Siellä on paljon sosiaalista valvontaa”, Pohjolainen arvioi. ”Yksikin laukaus, niin joku sen aina kuulee.” Metsäalueet ovat pieniä, pellot laajoja ja taloja tiheässä.

Syrjä-Suomi sen sijaan on susille vaarallista aluetta. Julkisessa keskustelussa susi mielletään juuri erämaiden lajiksi, missä sen toivotaankin pysyvän. Laajat metsät ja erämaiset alueet ovat susille kuitenkin kaikista kohtalokkaimpia.

Pohjolainen kertoo, että susien laiton pyynti sijoittuu ennen kaikkea Itä-Suomen, Oulun ja Lapin poliisilaitosten alueille. Näillä alueilla on tehty eniten esitutkintoja ja annettu tuomioita susiin kohdistuvista vakavista metsästysrikoksista.

”Meillä on paljon tietoa, eivätkä kaikki tapaukset edes johda esitutkintaan”, Pohjolainen sanoo. Näyttöä on vaikea saada.

Kuinka piilorikollisuuden jäljille on sitten mahdollista päästä? Esimerkiksi Lapinlahden vyyhdin tutkinta alkoi toisen tutkinnan yhteydessä Puolangalla Kainuussa.

Kaikki alkoi, kun erätarkastaja ja Kainuun rajavartiosto epäilivät, että luvallisen hirvipyynnin yhteydessä ammutaan enemmän hirviä kuin mihin oli lupia. Tapauksen esi-tutkinnassa paljastui kuvia ja videoita

Lapinlahdelta, jotka antoivat syytä epäillä, että siellä tapetaan laittomasti suurpetoja. Kuvien ja videoiden avulla rikosten laajuus alkoi keriytyä auki.

Parinkymmenen vuoden kokemuksen nojalla Pohjolainen uskoo, että susien kannanhoidollinen metsästys voi vähentää laitonta pyyntiä muttei poista sitä kokonaan. Tarvitaan myös vahinko- ja turvallisuusperusteisia lupia ja avointa puhetta.

”On syytä muistaa, että suuressa osassa Suomea ei tänä vuonna ollut kiintiömetsästystä lainkaan”, Pohjolainen sanoo. Sen takia voi tulla houkutus ottaa oikeus omiin käsiin.

Valvonta on tärkeää rikosten paljastamiseksi, mutta se ei yksin riitä.

”Ei yksi partio kesää tee, sillä partion valvonta on pistemäistä. Mutta toisaalta sillä voi olla ennaltaehkäisevä vaikutus”, Pohjolainen kertoo.

Esimerkiksi susikonfliktin vähentämiseen tähdänneen Susi Life -hankkeen avulla Itä-Suomeen saatiin erityinen metsästystä valvova partio. Sen toiminta-alueelle syntyi kaksi uutta susireviiriä, vaikka muuten alueen susireviirien määrä on ollut laskussa.

”Tarvitsemme myös havaintoja ja vihjeitä kansalaisilta. Ne ovat tärkeässä roolissa, ja moni tutkinta onkin käynnistynyt niiden kautta”, Pohjolainen sanoo.

Vaikka metsästysrikokset kilpailevat poliisien työajasta monien paljon vakavampienkin rikosten kanssa, ajan myötä muutosta on tapahtunut. Kun Pohjolainen on aikaisemmin nostanut julkisessa keskustelussa esiin susiin kohdistuvat metsästysrikokset tai epäilyt niistä, se vielä vuosikymmen sitten aiheutti epäluuloisen palautevyöryn. Viesteissä haastettiin poliisin havaintoja ja penättiin lisätietoja.

”Tänä päivänä kukaan ei enää kyseenalaista epäilyjä susiin kohdistuvista metsästysrikoksista”, Pohjolainen kertoo.

Epäilyttäviä kaivuujälkiä

Romppanen harppoo eteenpäin metsäautotietä. Aurinkoisissa paikoissa tie on lumeton, mutta varjossa on vielä lunta ja jäätä. Sulavien lumien myötä susien jälkiä ei voi enää seurata ja sudet saavat olla rauhassa.

Pian Romppanen huomaa lumessa suuren jäljen. Kevätaurinko on lämmittänyt ja sulattanut lunta, joten on vaikeaa arvioida, onko jälki painautunut hankeen kolme päivää vai kolme viikkoa sitten.

”Susi, varmasti”, Romppanen kuitenkin sanoo. Jälkiä pystyy seuraamaan vain katkonaisesti siellä, missä on lunta. Vain muutaman askeleen päästä tienposkesta löytyy kuitenkin kasa pökäleitä, joissa on karkeaa karvaa. Hiljattain hirviaterian nauttineen suden kakka!

Lähistöltä löytyy vielä lisää merkkejä: susien makuupaikkojen painaumia. Yhtä on kaivettu, sillä painauman toisella reunalla erottuvat vielä kynsien jäljet. Makuupaikka on mäen päällä, mistä on hyvät näkymät eri suuntiin. Siinä sudet ovat voineet levätä ja samalla pitää ympäristöään silmällä.

”Tässä on kahdeksan makuupaikkaa. Olisi helppo päätellä, että tässä on ollut kahdeksan sutta. Mutta se jää arvoitukseksi”, Romppanen sanoo.

Sitten hän huomaa jotakin erikoista. Makuupaikkojen vieressä tien penkassa on pieni harjanne, jota susi on kaivanut. Kanervanvarret ja hiekanjyvät ovat lentäneet hangelle ojan pohjalle. Susi on selvästi etsinyt kohdasta jotakin, mutta mitä? Romppanen epäilee, että susi on saattanut etsiä ruokaa, makupaloja. Hän on kuullut tutultaan, että jotkut metsästäjät kylvävät teiden poskiin lihapaloja.

”Susia koulutetaan siihen, että ne saattavat löytää tien varresta herkkupalan. Niitä voidaan viedä samalle alueelle vaikka kymmenen kertaa, mutta yhdennellätoista kerralla makupalan sisällä onkin myrkkyä.”

Ovatko siis Lieksan opit yhä käytössä?

Romppanen on vakuuttunut, että salametsästyskulttuuri ei ole Pohjois-Karjalasta tai muualtakaan maastamme kadonnut. Siihen viittaavat poliisinkin tiedot.

”Pieni vähemmistö metsästäjistä syyllistyy rikoksiin, mutta tiiviissä yhteisöissä ja metsästysseuroissa on helpompi katsoa toiseen suuntaan kuin käräyttää kaveri metsästysrikoksesta”, Romppanen pohtii.