LIFE EconomisE -hanke

”Vastinetta rahoille: kannattavasti kohti energiatehokasta ja ilmastokelpoista rakennuskantaa”. LIFE EconomisE -hankkeen tavoitteena on vähentää päästöjä yhteistyössä rakennusten omistajien, institutionaalisten sijoittajien sekä kaupunkien ja kuntien kanssa. Hanke alkoi kesäkuussa 2017 ja päättyi tammikuussa 2021.

Hankkeen tausta ja tavoitteet

Rakennukset ovat avainasemassa EU:n pyrkimyksissä kasvihuonekaasupäästöjen leikkaamiseksi. Suomen ilmastopaneelin (2014) mukaan parantamalla nykyisten rakennusten energiatehokkuutta ja vähähiilisillä ratkaisuilla uudisrakennuksissa voidaan energiankulutusta vähentää  21–33 % vuoteen 2050 mennessä. Nykyrakennusten energiakorjaukset ovat tärkeitä, sillä arvioiden mukaan 70 % niistä on olemassa vielä vuonna 2050.

Hankkeen tavoitteet:

  • Toteuttaa työpajoja ja tapahtumia, jotka kokoavat yhteen energiatehokkuuden parissa työskentelevät eri tahot sekä mahdollistavat uudet energiatehokkuuteen liittyvät projektit ja pilotit.
  • Yhteistyö institutionaalisten sijoittajien kanssa, jotta niiden kiinteistöomistukset muuttuvat vähähiilisemmiksi ja ilmastokelpoisemmiksi.
  • Antaa kaupunkien ja kuntien päättäjille sekä viranhaltijoille eväitä tehdä rakennuksiin liittyviä sijoituspäätöksiä siten, että niissä huomioidaan energiatehokkuuden parhaat ratkaisut ja elinkaarisuunnittelu

Mitä?

Hankkeen tavoitteena on parantaa kiinteistöjen energiatehokkuutta ja ilmastokelpoisuutta, mikä nostaa kiinteistöjen arvoa ja säästää ylläpitokuluja.

Hankkeen toimenpiteet edistävät EU:n vuosille 2020 ja 2030 asettamien ilmasto- ja energiatavoitteiden saavuttamista, ja ne huomioivat Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet pitää lämpötilan nousu 1,5–2 asteessa.

Kerrostalojen seiniä.

Miten?

Hankkeen tavoitteena on vähentää päästöjä yhteistyössä rakennusten omistajien, institutionaalisten sijoittajien sekä kaupunkien ja kuntien kanssa. Hankkeessa energiatehokkuusasioiden parissa työskentelevät tahot saatetaan yhteen, ja heille tarjotaan koulutusta sekä asiantuntemusta toteuttaa energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä.

Ketkä?

Hankkeen toteuttavat Suomen ympäristökeskus SYKE, Suomen ympäristöopisto SYKLI ja WWF. Hanke rahoitetaan osin EU:n LIFE Climate Governance and Information programme -tuella.

WWF pureutuu uusien ja entistä parempien energiatehokkuuspalveluiden ja -ratkaisujen kehittämiseen ja käyttöönottoon. Lisäksi WWF tekee suomalaisten kiinteistösijoittajien kanssa yhteistyötä, joka tähtää sijoitussalkkujen läpivalaisuun ilmastonmuutoksen torjunnan ja siihen sopeutumisen suhteen.

SYKE auttaa kuntia esimerkiksi katselmoinneissa, tarjouspyynnöissä, laskelmissa tai tukien hakemisessa. Lisäksi se kartoittaa kunnissa tehtyjä hyviä käytäntöjä ja levittää niitä toisiin kuntiin. Investoinnista kootaan keskeiset tiedot niin sanottuun ratkaisukorttiin, jota on helppo levittää asiasta kiinnostuneille.

Sykli tarjoaa koulutusta muun muassa elinkaarikustannuksiin ja energiatehokkuuteen liittyen kuntien viranhaltijoille ja luottamushenkilöille.

Miksi?

Rakennuksilla on merkittävä rooli EU:n pyrkimyksissä hillitä kasvihuonekaasupäästöjä. Suomen ilmastopaneelin (2014) mukaan parantamalla nykyisten rakennusten energiatehokkuutta ja vähähiilisillä ratkaisuilla uudisrakennuksissa voidaan energiankulutusta vähentää  21–33 % vuoteen 2050 mennessä.

Nykyrakennusten energiakorjaukset ovat tärkeitä, sillä arvioiden mukaan 70 % niistä on olemassa vielä vuonna 2050.

Energialoikka

Energialoikka on Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) palvelu, jossa suomalaiset kannustavat toisiaan ottamaan käyttöön puhtaampia sekä energia- ja materiaalitehokkaampia tekniikoita ja käytäntöjä. Energia- ja materiaaliloikassa hyvät ratkaisut otetaan käyttöön ja monistetaan naapureille ja koko Suomeen.

Tutustu Energialoikkaan

Energialoikka on Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) palvelu, jossa suomalaiset kannustavat toisiaan ottamaan käyttöön puhtaampia sekä energia- ja materiaalitehokkaampia tekniikoita ja käytäntöjä. Energia- ja materiaaliloikassa hyvät ratkaisut otetaan käyttöön ja monistetaan naapureille ja koko Suomeen.

Hankkeessa toteutettua

Bridge that gap! raportti: Pariisin ilmastosopimuksen mukaisten päästöjen vähentämisen polku suomalaisille kiinteistöille (englanniksi)
Opas kunnallisille päättäjille energiatehokkaisiin investointeihin
Suomalaisen rakennuskannan energiatehokkuuden parantamisen käytännön suositukset (englanniksi)
LIFE EconomisE innovation events -raportti (englanniksi)
Vastuullinen kiinteistöliiketoiminta -raportti ja innovatiivisin energiatehokkuusratkaisu -haaste
Hinku-lehden artikkeli aurinkopaneeleista
Kirjallisuuskatsaus: Climatic risks and opportunities in real estate portfolio management (englanniksi)
Kirjallisuuskatsaus: BUILDING FOR TOMORROW (englanniksi, pdf)
SYKLI:n energiatehokkuuskoulutuspaketti
Hinku-lehden artikkeli energiatehokkuuden pullonkauloista
LIFE EconomisE -powerpoint-esitys
SYKE:n artikkeli aurinkopaneeleista
Syklin artikkeli energiatehokkuuden pullonkauloista
LIFE EconomisE -hankkeen kuvaus (suomeksi)
HINKU-lehden artikkeli Kunnille apua kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamiseksi

Ota yhteyttä

Hankeneuvonantaja
Katja Lähdesmäki-Josefsson

Muut yhteystiedot

Syke:
Jarmo Linjama
+358 295 251 382
jarmo.linjama@ymparisto.fi

Sykli:
Mia O’Neill
050 586 0284
mia.oneill@sykli.fi

LIFE EconomisE-hankkeen logot ja disclaimer-teksti.