WWF Suomi 50 vuotta

Olemme tehneet jo 50 vuotta töitä luonnon puolesta. Viidessä vuosikymmenessä olemme saaneet aikaan merkittäviä tuloksia, mutta meitä tarvitaan yhä. Kiitos sekä menneistä että tulevista saavutuksista kuuluu tukijoillemme.

WWF on varttunut pienestä, uhanalaisten lajien suojeluun keskittyneestä järjestöstä maailman vaikuttavimmaksi ympäristöjärjestöksi. WWF:llä on toimintaa yli sadassa maassa ja omat toimistot yli 50 maassa. Suomessa WWF on toiminut vuodesta 1972.

Viiden vuosikymmenen aikana olemme saavuttaneet merkittäviä tuloksia. Olemme muun muassa:

  • suojelleet uhanalaisia lajeja ja elinympäristöjä
  • tehneet tutkimusta ja rahoittaneet sen tekemistä sekä
  • vaikuttaneet päätöksentekoon, yrityksiin ja ihmisten kulutuskäyttäytymiseen.

Tapaamme tehdä töitä on määrittänyt alusta asti usko yhdessä tekemisen voimaan. Niinpä monet merkittävimmistä saavutuksistamme ovat yhteistyön tulosta.

Kokosimme 50-vuotisen historiamme kunniaksi joukon onnistumia vuosien varrelta. Voit tutustua niihin selaamalla alla olevaa kuvakarusellia. Saavutukset ovat mahdollisia yhteistyökumppaniemme ja tukijoidemme ansiosta.

WWF-logon kehitys 1961-2000

WWF:n logon esikuvana toimi Lontoon eläintarhan pandakarhu Chi-Chi. Ensimmäiset versiot logosta teki taiteilija ja ympäristöaktiivi Gerald Watterson, ja hänen töidensä pohjalta varsinaisen logon kehitti Sir Peter Scott, yksi WWF:n perustajista. Scott on myöhemmin muistellut, että rakastettavan muodon ohella pandan valintaan vaikutti sen mustavalkoisuus. Näin säästettiin kuvan painokustannuksissa. Eri maiden WWF-toimistojen ei haluttu tekevän logosta omia versioitaan. Siksi suomalaisten ehdotusta pandalogoon liitettävistä männyistä ei hyväksytty.

Näin toimintamme sai alkunsa

Sveitsissä vuonna 1961 perustettu WWF eli World Wildlife Fund (vuodesta 1986 World Wide Fund for Nature) oli pyrkinyt koko olemassaolonsa ajan laajentamaan verkostoaan. Länsi-Euroopan toimistoketju oli jo kattava 1960-luvun loppuun mennessä, eikä kylmän sodan maailmassa ollut mahdollisuutta rantautua Itä-Eurooppaan. Ainoa kasvusuunta Euroopassa oli pohjoinen.

WWF Suomen perustamiseen johtaneet tapahtumat käynnistyivät, kun Yhdysvaltojen Norjan suurlähettiläs Philip K. Crowe, kansainvälisen WWF:n hallintoneuvoston jäsen, otti yhteyttä tuoreeseen kokoomuksen kansanedustajaan Pertti Salolaiseen ja tiedusteli, voisiko Salolainen lähteä suunnittelemaan WWF:n toimiston perustamista Suomeen. Salolainen vastasi myöntävästi ja noin vuoden kestäneen valmistelutyön päätteeksi WWF Suomi perustettiin 16. lokakuuta vuonna 1972.

Vinkki: Jos haluat lukea lisää tapahtumista, jotka johtivat perustamiseemme, klikkaa lukemaan artikkeli WWF-lehdestä. Toimintamme ensimmäisistä vuosikymmenistä kerromme puolestaan tässä WWF-lehden artikkelissa.

Suomen kuvalehden artikkeli WWF Suomen perustamiskokouksesta.

Perustamiskokouksemme pidettiin 16.10.1972 aamupäivällä, ja puolelta päivin alkoi juhlalounas kunniavierainaan presidentti Urho Kekkonen ja kansainvälisen WWF:n hallintoneuvoston puheenjohtaja, Hollannin prinssi Bernhard. Kekkonen oli lupautunut perustettavan säätiön suojelijaksi kesäkuussa 1972. Myös muissa maissa kuninkaalliset ja valtiojohtajat oli lähes järjestään saatu kansallisten WWF-toimistojen suojelijoiksi. Muodollista tehtävää ovat sittemmin jatkaneet kaikki Suomen presidentit.

 

Perustamiskokouksen yhteydessä Maailman Luonnon Säätiön Suomen Rahasto, kuten meidät tuolloin tunnettiin, antoi julkilausuman:

”Ihmisen tulevaisuus maapallolla on erottamattomasti kytketty luonnon monimuotoisuuteen. Molempien tulevaisuus riippuu väestönkasvun rajoittamisesta, saastumisilmiöiden estämisestä ja elämän monimuotoisuuden säilyttämisestä. Nimenomaan tämä viimeksi mainittu, luonnon ekologisen monimuotoisuuden säilyttäminen, kuuluu Maailman Luonnon Säätiön keskeisiin työkohteisiin.”

50 vuotta myöhemmin moni asia on muuttunut, mutta työskentelemme edelleen sekä Suomessa että maailmalla sen eteen, että ihminen ja luonto voisivat elää tasapainossa.

Kunnostimme uhanalaisen taimenen lisääntymisalueita koko toimistomme voimin virkistyspäivänä 2019.

Työmme jatkuu

Olemme saavuttaneet viiden vuosikymmenen aikana paljon, mutta samaan aikaan työsarkamme on kasvanut kasvamistaan. Tällä hetkellä on käynnissä ennennäkemätön ihmisen aiheuttama sukupuuttoaalto, joka uhkaa jopa miljoonaa eläin- ja kasvilajia. Samalla uhattuna on hyvinvointimme perusta, sillä olemme riippuvaisia luonnosta. 2020-luku on planeettamme kohtalon vuosikymmen. Niinpä seuraavien 10 vuoden aikana meidän pitää saavuttaa enemmän kuin edellisten 50 vuoden aikana yhteensä.

Vaikka tilanne on vakava, voimme onnistua luontokadon pysäyttämisessä. Teemme töitä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, suojelun lisäämiseksi ja ylikulutuksen lopettamiseksi. Vaikutamme kentällä ja kulisseissa, näytämme suuntaa ja löydämme ratkaisut yhteistyössä. Haluamme lisätä aktiivisesti ympäristön puolesta toimivien suomalaisten määrää merkittävästi ja auttaa heitä löytämään sopivimmat tavat toimia. Samalla vakuutamme päättäjät huomioimaan luonnon politiikassa ja yritykset siitä, että niillä on vastuu huolehtia luonnosta, jonka varaan niiden oma liiketoimintakin perustuu.

Toimintamme mahdollistavat meitä tukevat yksityishenkilöt, jotka lahjoituksillaan ovat luonnonsuojelun etujoukoissa kanssamme. Saamme tärkeää apua myös yrityksiltä ja muilta yhteistyökumppaneiltamme, jotka tukevat meitä taloudellisesti, vaativat kanssamme muutosta ja sitoutuvat muuttamaan omaa toimintaansa yhä kestävämpään suuntaan. Aivan erityinen kiitos kuuluu niille lukuisille vapaaehtoisille, jotka työskentelevät kanssamme kentällä. Saavutuksemme eivät tietenkään olisi mahdollisia ilman kaikkia eri vuosikymmeninä WWF:llä työskennelleitä ammattilaisia sekä näkemyksellisiä hallituksen ja hallintoneuvoston jäseniä.

Kiitos kaikille teille, jotka olette olleet 50-vuotisella taipaleellamme mukana. Te autatte meitä kirjoittamaan uusia sivuja suomalaisen luonnonsuojelun historiaan joka ikinen päivä.

Auta luontoa WWF:n kummina

Yli miljoona lajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Meillä on ratkaisuja pysäyttää luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen, mutta nyt on kiire toimia yhdessä. Anna elämälle mahdollisuus WWF:n kummina.

Valitse lahjoituskohteesi

Auta luontoa WWF:n kummina

Yli miljoona lajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Meillä on ratkaisuja pysäyttää luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen, mutta nyt on kiire toimia yhdessä. Anna elämälle mahdollisuus WWF:n kummina.

Tue yrityksen joululahjoituksella monimuotoista luontoa

Lahjoittamalla WWF:n työlle yrityksenne on mukana auttamassa korvaamatonta luontoa yhdessä kanssamme. Valitse useista kotimaisista tai kansainvälisistä joululahjoituskohteista yrityksellenne sopivin. Lahjoittamalla vähintään 500 euroa saat yrityksenne käyttöön lahjoituskohteesta kertovan viestintämateriaalin, joilla ilahdutat joulun aikaan työyhteisöä ja asiakkaita.

Valitse kohde ja lahjoita

Tue yrityksen joululahjoituksella monimuotoista luontoa

Lahjoittamalla WWF:n työlle yrityksenne on mukana auttamassa korvaamatonta luontoa yhdessä kanssamme. Valitse useista kotimaisista tai kansainvälisistä joululahjoituskohteista yrityksellenne sopivin. Lahjoittamalla vähintään 500 euroa saat yrityksenne käyttöön lahjoituskohteesta kertovan viestintämateriaalin, joilla ilahdutat joulun aikaan työyhteisöä ja asiakkaita.

Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje

WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.

Tilaa uutiskirje

Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje

WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.