Ajankohtaista
18.05.2012
WWF: Karhujen saalismäärän pienentäminen on oikea ratkaisu
Maa- ja metsätalousministeriö haluaa vähentää suurinta sallittua karhujen saalismäärää tulevana metsästysvuonna, jotta kannan metsästys on jatkossakin kestävää. WWF tukee ministeriön pyrkimystä rajoittaa metsästystä niin, että karhuja esiintyy tasaisemmin sopivissa elinympäristöissä koko…
16.05.2012
Pohjolan uhanalainen kiljuhanhikanta vihdoin elpymässä
Oulun seudulla on tänä keväänä tavattu ilahduttavan paljon kiljuhanhia (Anser erythropus). Jokakeväisessä tehotarkkailussa on havaittu jo noin 45 yksilöä. Tehotarkkailu alueella jatkuu edelleen, mutta jo nyt kiljuhanhien määrä on suurin sitten vuoden…
15.05.2012
Vaellussiikakiistaan haettiin ratkaisua yhteiskokouksessa
Kalastusalan toimijat ja WWF Suomi olivat eilen koolla keskustelemassa uhanalaisen villin vaellussiian tilanteesta. Kevään aikana vilkasta keskustelua on aiheuttanut WWF:n Kuluttajan kalaoppaan suositus, jossa kehotetaan välttämään villin vaellussiian…
Villi planeetta -blogi
16.05.2012
Vuosi pandan matkassa
Siitä on nyt pian vuosi, kun astuin ensi kertaa Lintulahdenkadulle WWF Suomen toimistolle tiedottajan leipiin. Kohta siirryn kotosalle kasvattamaan vauvavatsaani ja jätän kovin haikein mielin yhden elämäni hienoimmista työpaikoista. Heti työt aloitettuani aloin valmistella mediamatkaa Tansaniaan: Itä-Usambaran hankkeisiimme tutustuivat kanssani niin radion Luonto-Suomen kuin Avun toimittaja ja kuvaajakin. Mukana kulki myös valokuvaaja Juha-Pekka Kervinen, jonka ottamia [...]
WWF Kalakampanja 2012
Älä ole suomut silmillä kalatiskillä.
Maailman kalakannat ovat kovaa vauhtia hupenemassa.
Valinnoillamme voimme pysäyttää uhanalaisten lajien ylikalastuksen. Lue lisää >
KATSO EARTH HOUR -WEBINAARI!
Risto Isomäki, John Webster, Tuuli Kaskinen, Hanna-Liisa Kangas ja Liisa Rohweder keskustelivat WWF:n tukijatapaamisessa suomalaisten hiilijalanjäljestä.
Green Office pienentää ekologista jalanjälkeä
WWF:n Green Office on toimistoille tarkoitettu ympäristöjärjestelmä.