Fiskars Group tukee luonnon monimuotoisuuden suojelua Mekongin alueella

Mekongin jokialue on lajistoltaan maailman toiseksi rikkain. Fiskars Groupin lahjoituksen avulla ehkäisemme metsäkatoa ja elinympäristöjen tuhoutumista, jotka ovat yksiä alueen luonnon suurimmista uhista. Suojelemalla Mekongin metsiä voimme samalla ehkäistä uusien pandemioiden kehittymistä.

Fiskars Group tukee työtämme lahjoittamalla 50 000 euroa Mekongin alueen monimuotoisen luonnon suojelutyöhön. Kuuden valtion, Kambodžan, Laosin, Myanmarin, Thaimaan, Vietnamin ja Kiinan eteläisen Yunnanin maakunnan, läpi kulkeva Mekongin jokialue on lajistoltaan maailman toiseksi rikkain. Mekongin metsät ovat myös paikallisille yhteisöille välttämätön ravinnon, veden ja energian lähde. Lisäksi metsillä on tärkeä merkitys ilmastonmuutoksen hidastamisessa ja siihen sopeutumisessa.

Viimeisen 30 vuoden aikana Mekongin alueen metsistä on kuitenkin kadonnut yli 30 prosenttia. Lahjoituksen avulla ehkäisemme metsäkatoa ja elinympäristöjen tuhoutumista, jotka kuuluvat alueen luonnon suurimpiin uhkiin.

Metsien suojelu ehkäisee tautiepidemioita

Suojelemalla Mekongin metsiä voimme samalla ehkäistä uusien COVID-19:n kaltaisten pandemioiden kehittymistä. Metsien pirstaloituminen nostaa riskiä villieläimistä ihmisiin leviäviin tauteihin eli zoonooseihin. Kun eläinten luontaiset elinalueet kaventuvat ja kulkureitit muuttuvat, joutuvat eläimet ja ihmiset aiempaa useammin kohtaamisiin. Tuhannet trooppisissa metsissä elävät eläinlajit kantavat ihmiselle vaarallisia taudinaiheuttajia. Tämä ei muodostu ongelmaksi, jos eläimillä on riittävästi elintilaa ja ne pystyvät elämään tarpeeksi kaukana ihmisasutuksesta.

“Metsien ja muiden luonnonvaraisten ekosysteemien kiihtyvä väheneminen kaikkialla maailmassa lisää pandemiariskiä sekä nopeuttaa ilmastonmuutosta ja luonnon tuhoutumista. WWF:n Mekongin alueen suojeluohjelma pyrkii vähentämään eläimistä ihmisiin tarttuvien tautien syntyriskiä yhteistyössä paikallishallinnon, hallitusten, kansalaisyhteisöjen ja yksityissektorin yhteistyökumppanien kanssa. Tavoitteena on suojella metsien elinympäristöä ja villielämiä sekä lopettaa luonnonvaraisten eläinten laiton kauppa”, kertoo WWF:n Aasian ja Tyynenmeren alueen luonnonsuojelun ja ympäristövaikutuksien johtaja Alistair Monument.

Yritys mukana tukemassa luonnon monimuotoisuutta

Fiskars Groupin vastuullisuustavoitteena on toimia kestävällä tavalla luonnon hyväksi.

“Aloite yh­teis­työ­hön WWF:n kanssa tuli työn­te­ki­jöil­täm­me. Luonnon hyvinvointi ja mo­ni­muo­toi­suus nousivat esiin, kun mietimme tapoja, joilla voisimme osallistua työhön uusien pan­de­mioi­den eh­käi­se­mi­sek­si. Yrityksenä haluamme tukea luonnon mo­ni­muo­toi­suu­den suojelua ja olla osa globaalia työtä tulevien pan­de­mioi­den eh­käi­se­mi­sek­si”, toteaa Fiskars Groupin vastuullisuusjohtaja Leni Valsta.

Aiemmin tänä vuonna aloitimme yhteistyön Fiskars Groupin kanssa Suomen luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi ja luonnonvaraisten ekosysteemien tilan kohentamiseksi. Kumppanuudessa yritys lahjoittaa osan Fiskarsin kierrätyssaksien ja Iittalan kierrätyslasikokoelman yritysmyynnin tuotoista työllemme. Lahjoituksella järjestetään talkoita, jotka ovat konkreettinen tapa suojella luontoa ja samalla lisätä tietoisuutta maapallon luonnon monimuotoisuuden merkityksestä ihmiskunnan hyvinvoinnille.

“Yhteistyö Fiskars Groupin kanssa tukee WWF:n vuosikymmeniä jatkunutta toimintaa luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi”, sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

Pysy perillä yritysvastuusta

Haluatko lisää tietoa yritysyhteistyöstämme, saavutuksistamme ja yhteistyön mahdollisuuksista? Tilaa yritysyhteistyön uutiskirje – saat sen suoraan sähköpostiisi kuusi kertaa vuodessa.

Tilaa uutiskirje

Pysy perillä yritysvastuusta

Haluatko lisää tietoa yritysyhteistyöstämme, saavutuksistamme ja yhteistyön mahdollisuuksista? Tilaa yritysyhteistyön uutiskirje – saat sen suoraan sähköpostiisi kuusi kertaa vuodessa.