© Pauliina Heinänen
Päivitetty

Illalliseksi kotimaista kalaa

Kala on terveellinen ja usein ympäristöystävällisempi ruoka kuin esimerkiksi liha. Kala on myös monipuolista ravintoa ja sopii erilaisiin aterioihin. 

Tämän kalahampurilaisen pihvi on valmistettu jauhetusta hauesta ja sämpylä on leivottu luomuaineksista. Kalakaan ei silti ole aivan ongelmaton ruoka, sillä monet maailman kalakannat ovat ylikalastettuja.

Kaali on meillä kausivihannes, joka kasvaa ilmastoystävällisesti kasvimailla. Kaalisato säilyy pitkälle talveen. Makua juuressalaatteihin saa marinoimalla.

Haukipihvi

500 g nahatonta haukifilettä

1,5 tl suolaa

1 tl sitruunapippuria

2 dl kermaa

1 rkl soijakastiketta

1 muna

ruohosipulia maun mukaan

tilliä maun mukaan

Kalasta hauki tai useampia. Tainnuta ja verestä ne välittömästi. Perkaa ja fileoi hauet nahattomaksi. Kylkiruodot on syytä poistaa fileoinnin yhteydessä.  Jauha fileet monitoimikoneella tai sauvasekoittimella massaksi. Lisää joukkoon mausteet, kerma ja viimeiseksi muna. Sekoita hyvin. Annostele pannulle sopivan kokoisiksi pihveiksi ja paista molemmin puolin. Purista kypsien pihvien päälle tuoretta sitruunaa. Tarjoile perunoiden ja kermaviili-tillikastikkeen kera.

Puolesta kilosta haukea saa pihvejä 2-4 hengelle.

Kiinalainen salaatti

puolikas pieni valkokaali

1-2 porkkanaa

muita kauden vihanneksia (esim. sipulia, purjoa) maun mukaan

Kastike

1-2 rkl soijakastiketta

1 rkl sitruunamehua

¼ tl mustapippuria

¼ tl chiliä

1 tl sokeria

½ dl rypsiöljyä

1-2 cm pätkä tuoretta inkivääriä raastettuna

2 valkosipulin kynttä silputtuna

 

1. Silppua vihannekset ohuen ohuiksi suikaleiksi kulhoon.

2. Kuumenna öljy pannulla, lisää valkosipuli ja muut mausteet.

3. Ota pois liedeltä, lisää soijakastike ja sitruunamehu.

4. Kaada lämmin mausteöljy vihannessilpun päälle kulhoon.

5. Sekoita ja jätä jäähtymään jääkaappiin ainakin puoleksi tunniksi. Maku paranee ja tasaantuu viileässä. Mausteiden määrä voi säätää oman maun mukaan.